Posts Tagged ‘Vink Vink’



maanantai 14. toukokuu 2012

Rockjumala Lenny Kravitz Suomeen!

Aaaaaaaah!!!! Ihanaa, mahtavaa, sekoan onnesta! Kuola valuu näppikselle ja päässä soi! Jaa että mikä mahtoi saada tän ämmän näin sekaisin?

No se, että jumalainen rokkenroll-kuningas, Lenny Kravitz saapuu Suomeen Hartwall Areenalle konsertoimaan 17.9.! Se on huutomerkin arvoinen asia. Minä pääsen sinne keikalle!!!!!!! Se oli sitten näköjään seitsemän huutomerkin arvoinen asia. Onneni kohottaa potenssiin Indiedaysin ja Livenationin yhteistyökampanja jonka myötä nappasin itselleni pari keikkalippua itselleni ja toiset kaksi teille arvottavaksi.

Lennyn levyt ovat pyörineet soittimissani jo teiniajoista saakka ja 2005 vuoden Hartwall areenan keikalla kävin miestä ihmettelemässä myös livenä. Siinä kuulkas pylly pyöri, onnen kyyneleet ja kuola valui ja kiikarien kotiin jääminen harmitti melkoisesti. (oma paikka kun oli lavaan nähden just jossain toisessa päässä areenaa) Tuolta keikalta ostamani upea Lenny juliste on kaunistanut kotiani jo vuosien ajan. Ensin eteisessä laukkujani varjellen ja nykyisin keittiössä päivällishetkiämme katsellen.

Niin hyvin kuin herra Kravitzilla onkin persettä hetkuttavat rock- ja funkrytmit hallussa, niin Itselleni Lennyn tuotannosta kolisee erityisen hyvin kaikki hitaampitempoiset hempeilybiisit kuten I belong to you, Stillness of Heart, It ain’t over til it’s over, I’ll be waiting, Can’t get you off my mind ja tietenkin 2000-luvun alun hitti Again, joka upposi minun teinisydämeeni kuin kuuma veitsi voihin. (Eikä se alastoman Lennyn pikainen vilahtaminenkaan varsinaisesti huonontanut biisiä ja sen videota. :D)  Kymmenestä julkaistusta albumista suosikkejani ovat selkeästi uran alkupään tuotanto oikeastaan aina viidenteen 5 nimiseen levyyn saakka.

Ja kuten ehkä jo postauksen kuvituksesta arvasitte, niin musiikillisten ansioiden lisäksi mä en myöskään varsinaisesti halveksu rockstara Kravitzin ulkomusiikillisia ansioita. Saatoin ehkä hieman huokaista ihastuksesta ja helpotuksesta, kun tyyppi 2005 vuoden Hartwall-keikallaan repäisi encoren aikana t-paitansa kahtia.

Kuvien alkuperät löydät kun googletat kuvahaussa seuraavilla hakusanoilla: Lenny Kravitz without shirt, Lenny Kravitz shirtless ja Lenny Kravitz naked. :D

Tukan mitalla ei ole tämän miehe kohdalla mitään väliä vaan tyyppi näyttää vuodesta toiseen yhtä hengästyttävältä niin rastoissa kuin lyhyemmälläkin karvoituksella. Ja miettikää, mies täyttää parin vuoden päästä jo viisikymmentä!! Huhhuh. Yhtään ei oo vuosien saatossa komistus eltaantunut! Mutta niin hyvältä kuin tämä rock-jumala näyttää paidatta, niin on miehen pukeutumistyylikin aina ollut varsin tyylikästä ja särmikästä ja meikäläisen mieleen.

Oli muuten ihan miellyttävä yllätys Nälkäpeli-elokuvaa katsoessa, kun Lenny käveli valkokankaalle. Minä kun tosiaan olin katsomassa tuota leffaa ilman mitään ennakkotietoja kyseisestä rainasta, joten en osannut asiaa mitenkään odottaa. Reaktioni herran ilmestymiseen taisikin olla jotain välittömän hengästymisen tapaista. :D

Mutta niin.. eipä nyt ihan täysin livetä sivuraiteille.. olihan tällä kuumalla miehellä ilmeisesti jotain taitojakin.. niin joo se osaa laulaa ja soittaa hirveätä läjää erilaisia soittimia. Ja siitä loistavaa musiikkiahan se herra tosiaan tulee tänne Suomeenkin esittämään. (mutta toivon silti, että se repii myös sen paitansa!)

Ja niitä groovaavia säveliä ja peppuun käyviä rytmejä pääsee kuuntelemaan, kun klikkailee itsensä Livenationin lippukauppaan ja hankkii Black and White tour-tiketin. Hinnallakaan ei lippuja ole pilattu sillä sisäänpääsyyn oikeuttava kuponki irtoaa alle kuudella kympillä. Lippujen hinnat 55/58 €. Liput ovat tulleet myyntiin tänä aamuna (14.5.) klo 9. Liput tulevat myyntiin 21.5 klo. 9.00.

Kuten aiemmin tässä postauksessa jo mainitsin, niin omien kahden lippujeni lisäksi tähän kamppikseen kuuluu sellainen ihana asia, että saan arpoa kaksi Lenny-lippua myös teidän kesken!

Jos siis haluat koittaa onneasi ja saada keikkaliput itsellesi ja ystävällesi, niin kerro tämän postauksen kommenttiboksissa mikä on sinun lemppari Lenny Kravitz -biisisi! Muista merkitä kommenttiin nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi. Aikaa osallistumiseen on sunnuntai-iltaan 20.5. klo 23.59 saakka.


sunnuntai 13. toukokuu 2012

Kimallusta kinttuihin!

Himotus. Pakkomielle. Noiden kahden tilan välinen raja on vain hiuksen hieno ja ylittyy niin helposti. Ensin sitä vaan huomaa kiinnittävänsä vähä vähältä enemmän huomiota joihinkin tietyntyyppisiin asioihin. Sitten alkaa olla vakaasti sitä mieltä, että tahtoo omistaa jotain  huomion alati kiinnittävällä ominaisuudella varustettua. Eikä aikaakaan, kun himotus on jo muuttunut piinaavaksi pakkomielteeksi.

Minun tämän hetkinen pakkomielteeni on tainnut käydä täällä blogissa jo aika selväksi. Onko mitään vetoavampaa kaunis oranssi eri vivahteissaan? No on. Nimittäin hurmaavaan oranssit kengät! 

Niin kuin tämän oranssinhimoni, niin tiedätte myös kuinka paljon rakastan kenkiä ja miten  tärkeää minulle on, että ne näkyvät. Kenkiä ei missään nimessä saa haudata jonnekin punttien alle piiloon! Nyt olenkin siis saanut päähäni, että mitkäs ne näkyisivätkään paremmin kirkolta kotio asti kuin jotkut aurinkoisen oranssit popot. Yhdet balleriinat itse asiassa ehdin jo hankkiakin, mutta niin kuin pakkomielteeseen kuuluu, niin eihän ne yhdet tunnu lainkaan riittävän. On saatava lisää ja erilaista.

Olen uuden blogiyhteistyöni innoittamana parin viime viikon aikana viettänyt tuntitolkulla aikaa ihailemalla nettikenkäkauppa Spartoon ihanuuksia. Putiikista kun löytyy vaivaiset  n. 15 000 erilaiset naisten kengät. Ihan oon saattanut muutamat “tahtoo tahtoo”-sätkyt saada.

Mun oranssihimotukseen oli suurena apuna se, että valikoimaa saattoi selata myös värin perusteella, niin löysin helposti eniten kuolaneritystä aiheuttavat yksilöt. Just nyt kiinnostaisi erityisesti nämä kahdet kaunottaret.

United Nuden kiinnostavilla koroilla varustettuja kenkiä ihailin ensimmäisen kerran jo toissasyksyisellä Amsterdamin reissulla. Itse kenkien lisäksi ihastusta herätti myös liikkeen näyttävä esillepano.

Noissa kesäisen värisissä Block Pump -nimisissä korkkareissa mua kiehtoo erityisesti tuo mahtava graafinen ja näyttävä tolppakorko. Muuten melko klassisen mallinen perusavokas saa erikoisesta korosta rutkasti persoonallisuutta ja koron jatkuminen kengän takaosan ulkopuolelle tuo kokonaisuuteen mukavan nyrjähtänyttä fiilistä.

Pistän peukut pystyyn, että nämä nähtäisiin joskus jossain superalessa, niin voisin raskia ne kenties hankkiakin. :D

Jo ennalta tuttujen merkkien lisäksi olen löytänyt tuolta Spartoolta kymmenittäin uusia kiinnostavia kenkämerkkejä. Esimerkiksi Tanskalainen vuonna 2009 päivänvalon nähnyt Emma Go on itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta näyttää kovasti siltä, että kyseistä merkkiä pitänee seurata tulevaisuudessakin.

Emma Go:n suloiset Sally -sandaalit (vai onko ne sandaalit jos varpaat ei näy? onko ne ennemmin ballerinat? en tiiä, apua!) sai mut lähes hyppimään ihastuksesta sohvalla. Siis oranssia! Ja kimallusta! Ja ihana malli! Vähän niinkuin sellaiset nillkkuri herrainkengät mut ei sitten kuitenkaan yhtään.

Ja tyttömäiset ja söpöt! Muttei kuitenkaan liian sirot eikä makeilevat. Miten ihanasti nuo upeat Sallyt kohottaisivatkaan tylsät mustat kesämekkoni ja rönttöiset farkkushortsiasuni uusiin kimaltaviin ulottuvuuksiin! En tiedä kestänkö kesää ilman näitä.

Kuten tuolla jo aiemmin tekstissä mainitsin, niin aloitan tämän postauksen myötä blogiyhteistyön Spartoon kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että muiden samantyyppisten kenkäpostausten ohella nostan tänne muutaman kerran kuussa eniten itseäni ihastuttaneita jalkineita myös Spartoon laajasta valikoimasta.


perjantai 20. huhtikuu 2012

HM+ yllättää iloisesti

Oi, iskipä kerrankin HM+-malliston kuvat silmään ihan oikeasti todella positiivisesti. Kerrankin sellaisia kuvia jotka saavat minut näkemään plussa-malliston tuotteet oikeasti houkuttelevina. Tykkään kovasti kuvien retrosta värimaailmasta ja sen lisäksi vielä nuo itse uikkaritkin ovat todella kivan näköisiä. Malli Tara Lynnin upeutta puolestaan ei varmaankaan tarvitsisi erikseen edes mainita.

Tarjolla on tosiaan muutamia kivoja uikkareita kokoväliltä 44-54. Itse tykästyin sekä noihin pilkkukuvioisiin bikineihin, että tuohon kukkakuvioiseen uimapukuun ja tilasinkin ne itselleni kokeiltavaksi.Samaa niskasta sidottavaa mallia löytyy muuten myös mustana, jos ei kuosi innosta.

Kukkakuosisten kokouimapukujen kanssa tosin on omalla vartalollani aina se vaara, että näytän enemmänkin rantsussa metsästävältä 65-vuotias puumaleidiltä kuin omalta kolmekymppiseltä itseltäni. Olkilierihattu kukkakoristeella vielä kruunuksi, niin vaikutelma olisi täydellinen. :D Mutta ainahan sitä voi olla rohkea ja kokeilla. Jos vaikka näyttäisin viidakkouikkarissa edes puoliksi yhtä hehkeältä kuin tuo Tara Lynn, niin se voisi olla ihan keeper.

Mutta saa taas nähdä onko nuo uikkarit aina vaan liian pieniä mulle yläosasta. Ainakin viime kesänä kokeiluun tilaamani HM+ kokouimapuku oli malliltaan sellainen, että rintojen kohdalta olis ehkä riittänyt joku koko 52, mutta mihin ihmeeseen mä sen koko muun uimapuvun pistäisin rullalle? No, ei olis ainakaan ollut pelkoa mistään camel toesta, kun uimapuvun persus olis ennemminkin roikkunut polvissa. :D

Sininen röyhelöuimapukukin on varsin nätti, mutta soveltuu ehkä paremmin jollekulle sellaiselle joka haluaa hämätä lisää tavaraa ylävartaloon.

Muuten on kyllä HM+ tarjonta ainakin tuolla nettikaupassa edelleen melko tylsää, mutta kiva, että välillä joukkoon mahtuu jotain iloisiakin ylläreitä!

Mikäs on teidän uimapukutilanne? Joutuuko tänäkin keväänä lähtemään metsälle?

Itselläni on pari mustaa kokouimapukua, mutta jotkut bikinit olisi kiva löytää. Eli sama epätoivoinen etsintä on jatkunut jo useamman vuoden, tuloksetta. Kovin toiveikkaasti en suhtaudu jahtiin tänäkään vuonna. :P


keskiviikko 18. huhtikuu 2012

Vauvauutisia

“Mikäs sen ihanampaa kuin pukea tällaisia sulomuikuroita”, totesi suunnittelija Mira Mallius Seppälän uudesta Baby-mallistosta kertovalla videolla. Sulomuikura, ihana sana! :D Ja ihanilta näyttää kyllä vuoden ikäisen Oiva-pojan äidin suunnittelemat vauvojen vaatteetkin. Ei siis vauvauutisia meiltä sentään, mutta Seppälältä uutisia vauvoille!

Vaikka ei ole tällaisten minipukineiden ostaminen ajankohtaista tässä taloudessa, niin itse olen jaksanut tällaisia minivaatteita aina ihastella ihan muutenkin. Onneksi kaveripiiriin on viime vuosina sen verran pikkuisia sulomuikuroita pukannut, että on edes silloin tällöin saanut hyvällä syyllä shoppailla söpöjä vauvakamppeita. Nyt vaan alkaa nuo omat kummipojatkin kyllä olemaan jo niin isoja, että niidenkin vaatteista on jo kohta söpöys kaukana. Nehän pukeutuu jo ihan kuin isot pojat.

Mutta, jos nyt tulis lähiaikoina tarvetta muistaa jotain pikkuihmistä vaatteita sisältävällä paketilla, niin voisinpa hyvinkin tehdä hankintoja tästä Seppälän tuoreesta mallistosta. Ilahduttavan selkeitä ja pirteitä värejä eikä New Born-kampeissakaan ole sorruttu ainaisiin hattarasävyihin. Minusta vauvat on jotenkin paljon kivemman ja enrgisemmän näköisiä raikkaissa väreissä, kuin sellaisissa hailuissa enkelinpieruissa. Eli nämä vaatteet iskee mun lastenpukine-makuuni.

Uutiskirjeen ja Seppälän nettisivujen mukan kaikki New Born (50-62 cm) ja Baby (62-86 cm) tuotteet on saatavilla heidän nettikaupastaan ja liikkeissä on sitten valikoituja tuotteita vähän liikkeen koosta ja tilasta riippuen. Seppälä baby -sivulla on listattu myymälät joista tuotteita löytyy.

Ja jos sattuu vauvanvaatehankinnat olemaan ajankohtaisia, niin samalla sivulla voi myös osallistua kilpailuun jossa voi voittaa 1000 € vauvanvaatteita. Sellaisella summalla luulis yhden mukulan jo hetkeksi vaatettavan, tuotteiden hinnat kun pyörii kuitenkin välillä 4-15 €.


perjantai 13. huhtikuu 2012

Voita Jänö tai Kettu tai skeittilauta!

 No niin! Nyt vihdoin sain harjoittelijani ystävällisella avustuksella raavittua kasaan sen verran kuvamateriaalia, että voidaan pistää ensimmäinen Tyyliä metsästämässä 5 v -synttäriarvonta pystyyn.

TitiMadamin akryylista valmistetut eläinkorut ovat tuttuja vuosien varrelta jo monelle. Itselleni nuo bambien, lehmien, pingviinien sun muiden värikkäät silhuetit selkeässä esittävyydessään oikein uponneet sillä koin ne ihan liian söpöiksi omaan tyyliini. Mutta nytpä kuulkaa titiMadam on puuhaillut sellaisia mahtavuuksia jotka passaavat meikäläisenkin kaulaan paremmin kuin loistavasti.

 Vai mitäs sanotte  näistä graafisen simppeleistä ja teräksenkovista tyypeistä nimeltä Mr. Fox ja Mr. Rabbit?

Mr. Fox on roikkunut kaulassani jo monta päivää. Minusta on kiva, että sen lisäksi, että koru on eläin, näyttää se samalla ikään kuin isolta V-kirjaimelta. Tuntui siis heti ihan omalta.

Kaikinpuolin nämä riipukset ovat juuri sellaisia “tää asu kaipaa nyt kaulaan jotain kivaa roikkuvaa joka ei ole liian huomiota herättävää” -tilanteen pelastajia. Ja minulla on tuollainen fiilis todella monena aamuna. Olo on usein todella alaston jos ei kaulassa roiku huivia tai jonkinmoista killutinta.

Jänön ja ketun lisäksi sarjaan kuuluu myös Mr. Cow ja herroja on olemassa myös korvakoruina. Sai itselleni tosiaan tuon Mr. Foxin ja aloin itse asiassa näitä kuvia ottaessa mettimään, että näyttäisivät aika siistiltä myös tuolla tavalla kaksin tai jopa kolmin kappalein. Pitäneekö siis hankkia ketulle jänö ja sonni vielä kavereiksi :D

Mutta sen lisäksi, että sain korun itselleni, niin sain niitä vielä kolme kipaletta jaettavaksi teille. Eli joku onnellinen saa itselleen Mr. Foxin ja pari jänöakin kaipaisi uusia koteja.

Mutta yhdelle kolmesta korun voittajasta on luvassa vielä toinenkin kiva juttu! Yhdellä maaliskuisella showroon-visiitillä iskin silmäni ihaniin värikkäisiin asioihin yhdellä esittelypöydällä. “Mitä nämä ihanuudet on?” “Ne on käytetyistä skeittilaudoista tehtyjä korvakoruja ja taskupeilejä”, kuului vastaus. Hahaa, kuinka mahtava kierrätysidea!

Hauskaa katsella noita peilin skeittilautapinnan naarmuja ja osumia ja miettiä, että minkähänlainen tyyppi lautaa on käyttänyt ja minkälaisissa paikoissa lauta on päässyt käymään. Näistä hienouksista voi olla varma, että ne ovat täysin uniikkeja.

Kierrätetyistä skeittilaudoista tehdyt korut ja näissä kuvissa näkyvät taskupeilit ovat Yhdysvaltalaisen muotoilija Lynn Weilerin tekosia ja merkin nimi on Seven Ply. Suomessa Seven Plyn tuotteita myy ainoastaan ihana verkkokauppa nimeltä Lilla Gunilla, joka ystävällisesti lahjoitti upean peilin täällä arvottavaksi.

Lilla Gunilla on ihoystävällisiä ihanuuksia myyvä korukauppa. Ihoystävällisyys tarkoittaa sitä, että kaikissa kaupan tuotteissa on otettu huomioon allergia- ja yliherkkyysasiat ja etenkin ihoa koskettaviin osiin on valittu mahdollisimman turvalliset materiaalit. Kaupan syntytarina on varsin sympaattinen, suosittelen lukemaan. :)

Ja nyt kun nämä mahtavuudet on asianmukaisesti esitelty, niin sitten on sen arvonnan vuoro! Palkintoja arvotaan kolme kappaletta. Yksi tyyppi saa sekä titiMadamin korun, että Seven Plyn taskupeilin ja sitten kaksi muuta onnekasta saa korun. Miltäs kuulostaa? Toivottavasti kivalta!

Jos haluat osallistua näiden ihanuuksien arvontaan, niin kerro kommentissa mitä mukavaa sinulle on tapahtunut tänään! Itse havadun aina välillä arjen keskellä siihen, että päässä pyörii vaan stressi ja kaikki vastoinkäymiset,  joten tällainen kivojen asioiden muistelu on varmasti toisinaan tervetullutta. :)

Rustaa vastauksesi sunnuntai 15.4. klo 23.59 mennessä ja muista täyttää kommenttiin myös nimimerkki sekä sähköpostiosoite, jotta saan sinuun yhteyden voiton sattuessa kohdalle.

Ja tämähän ei sitten suinkaan ole ainoa give away blogisynttärin kunniaksi, näitä on luvassa lähipäivinä lisää!