Voi ei.. mä sorruin tuohon otsikkoon!! :D No mut oli oikeesti pienet häät eilen. Vain vihkipari, bestman, kaksi todistajaa ja toisen todistajan mies.

Hämmensin Facebookissa kavereitani laittamalla statukseksi ennen kolmea, että “Matkalla maistraattiin”, mutta homman oikea laita selvisi kyllä pian toimituksen jälkeen.  Eli minä ja muru oltiin kyllä molemmat paikalla, mutta vain todistajan ja vieraan roolissa. Tällä kertaa rouva-säätyyn saateltiin ihananinen isosiskoni.

Vaikka oli toki sulhanenkin komeana, niin väittäisin silti, että sormuksista huolehtinut bestman oli päivän tyylikkäin ja upein mies. Vai mitä sanotte Hiiripupun lookista? Jätkä on ihan kuin englantilaiseen sisäoppilaitokseen menossa. :D

En ole koskaan ennen ollut maistraattivihkimisessä ja siskoni sanat toimituksen jälkeen kiteyttivätkin kaiken. “Siis oliko se nyt tässä?” :D Kohtuullisen nopea operaatio oli siis kyseessä. Tahdotko ja julistan ja siinäpä se. “En ehtinyt edes itkeä”, jatkoi siskoni johon henkikirjoittaja lohdutti, että “kyllä sinä vielä ehdit itkeä”. Mahtoiko tarkoittaa hääpäivää vai avioliittoa yleensä…

Hääpäivällistä siirryttiin sitten sitten nauttimaan aivan mahtavaan Tampereen Rautatienkadulla sijaitsevaan pieneen ravintolaan nimeltä Ravinteli Bertha.  

Berthan konsepti on mahtava, menu vaihtuu raaka-aineiden saatavuuden mukaan joten lista muuttuu lähes tulkoon viikkottain. Tarjolla on aina kolme alkuruokavaihtoehtoa, kolme pääruokaa ja kolme jälkkäriä. Valitsetpa minkä tahansa kustakin kategoriasta on kolmen ruokalajin menun hinta aina 39 €. Käsittämättömän halpa hinta niin laadukkaasta illallisesta.

Itse söin alkuun parsaa ja kananmunaa bearnaisekastikkeen ja Pecorino-krutonkien kera. Pääruoaksi possua kahdella tapaa (possun poski oli niiiiin mureaa!) kera ohran, herneiden ja bataattipyreen ja jälkkäriksi appelsiinia, kermavaahtoa ja mustaherukkaa. Oih ja voih. Melkoisia nautintoja kaikki. Jo se aluksi pöytään tuotu uunituore luomuleipä sai kaikilla silmät pyörimään päässä silkasta onnesta.

Voin suositella Berthaa todella lämpimästi!

Syöminkien jälkeen oli hetki aikaa nappailla asukuvia ennen taksin tuloa. Minä sain kuviini vauhdikasta seuraa.

Minun ja murun lähtö Porista Tampereelle oli taas töiden jälkeen melko viimetinkaista. Vihkiminen oli klo 15 ja vielä kaksi tuntia aiemmin muruseni ajeli tukkaansa ja minä säntäilin kämppää ympäri repien vaatteita kassiin.

Laittautumiseen ei ollut kummemmin aikaa, joten tuuppasin päähän höyhenkoristeisen mustan pannan ja kiskoin päälleni varman valinnan eli Nanson tiilenpunaisen mekon joka sai kaverikseen Guessin leopardikorot. Yksinkertaista ja nopeaa. Meikki hoitui naamaan autossa matkalla Tampereelle.

Maistraatin parkkihalliin kurvattiin tasan 14.46 eli minuuttia miehekkeen arviota myöhemmin. Eli ei mennyt edes tiukalle. :D

Morsian oli kauniina ja keväisenä omenanvihreässä silkkileningissä ja pinkeissä koroissaan. Kaulassa oli isoimmalta siskolta lainatut helmet jotka siskojeni isä on aikoinaan ostanut äidillemme ensimmäisen lapsen syntymisen kunniaksi. Eli helmet olivat asun “jotain vanhaa”.

Mekon alla piilossa olleen “jonkun sinisen” sulhanen nakkasi kotiin päästyämme seurueen ainoalle naimattomalle miehelle eli minun murulleni. Hiiripupua ei vielä otettu mukaan sukkanauhasta taistelemaan. :D

Naimiasten (hiiripupun sana) juhliminen jatkui valkoviinin ja Suomi-Kanada matsin parissa kotosalla. Tai no minä en kyllä katsonut matsia vaan Hiiripupun kanssa jännää elokuvaa nimeltä Pikku Kananen. Melkoista avaruusrytinää oli se. Ja leffaseurani osasi laulaa kaikki elokuvan biisit mukana ja taisipa olla vuorosanatkin tuttuja.

Kaikin puolin kiva päivä siis. Ei niitten naimiasten tosiaan tarvitse aina olla mahdoton spektaakkeli.