Mun tukka on jo melko monta viikkoa aiheuttanut oheisenkaltaisia epätoivon ilmeitä. Olis vissiin pitänyt soitella Maikulle jo aikoja sitten, mut en oo saanu vieläkään aikaiseksi. Pieniä elvytystoimenpiteitä tuli kuitenkin kokeiltua ihan omin käsin, kun viime viikolla pidettiin Emma-Kaisankanssa tyttöjen tukanvärjäysiltamat.
Oma kiilloton tummanruskea lähtökohtani siis näkyi ekassa kuvassa ja tässä yllä puolestaan Emma-Kaisan punainen pehko jossa oli alkanut jo puskemaan hieman juurikasvua. Muutenhan nuo E:n karvat olivat jo varsin värikylläiset ennen operaatiotamme. Mutta oltiin siis joka tapauksessa molemmat jonkinmoisen tukkavärikylvyn tarpeessa.
Tukkakatastrofiin tarjosi apua kokeiltavaksi saamani Schwarzkopfin uudet, juuri kauppoihin tulleet Live Shake it up -kestovärit. Oltiin valittu kuuden saatavilla olevan sävyn joukosta molemmille punaista. Emma-Kaisalle väri numero 589, Red Berry Passion ja mulle 488 Cranberry Kick.
Värijauhe ja litku vaan kippoon ja sitten sheikkaamaan kuin baarimikko. Muutaman kymmenen kiivaan ravistuksen jälkeen tuloksena on koko kipollinen käyttövalmista värivaahtoa. Tuon värijauheen kippoon kaatamisessa kannattaa olla tosi varovainen, sillä itse humpsautin sen sinne vähän liian reippaasti ja taisin saada jauhepölyä hieman henkeeni. Ei kiva tunne.
Tuossa värissä on muuten erityistä se, että siinä on huomattavasti normaalia tukkavärikatkua miellyttävämpi tuoksu. Purkin kylki lupailee, että Permanent vibrant foam colour with juicy fruity scent. Eihän sitä ammoniakin käryä mikään kokonaan peitä, mutta kyllä tuossa oli myös sellainen karkkimainen tuoksu kokonaisuutta pehmentämässä.
Emmis tuossa kuvassa näyttääkin suunnittelevan sheikkaamansa drinksun kumoamistakurkkuunsa, mutta sehän toki olisi ollut tuormioksi, joten päätettiin sitten kuitenkin nauttia tuotteet ulkoisesti. Nousihan se päähän sitäkin kautta kun oli kerran tukkaväristä kyse.
Emma-Kaisan kokemus oli, että vaahtokoostumus oli miellyttävä ja sitä oli helppo levittää hiuksiin käsin. Hiusrajat käytiin sitten vielä läpi sudin kanssa jotta saatiin varmasti kaikki pikkuhiuksetkin värikylpyyn.
Siinä missä E:n mielestä väri oli helppoa siistiä levittää, niin mun kohdalla taas tuo vaahto osoittautui todella sotkevaksi tavaraksi. Tai siis mä oon ilmeisesti vaan melkoinen rähmäkäpälä. Mutta jotenkin mä onnistuin pudottelemaan sitä vaahtoa käsistäni vaikka minne.
Värin annostelukin oli itselläni jotenkin hukassa ja sen vuoksi vaahtoa valui pitkin korviani ja kaulaa. Onnistuin siis vaahdon avulla sotkemaan itseäni ja paikkoja melkoisesti. Eli itseni kaltaiselle rähmäkäpälälle sopii kyllä paremmin väri joka on sellaisessa purtilossa, että sitä voi tuutata siististi suoraan päähän. Mutta vakaampikätiset tyypit varmasti pärjää hienosti tämänkin töhnän kanssa.
Karvojen imiessä värin vaikutusta itseensä oli kätevästi aikaa ottaa urpoja kuvia, juoda punkkua ja lukea akkainlehtiä.
Ja tukanpesun jälkeen voi sitten yrittää ottaa itse kuvia uudesta tukastaa, kohteeseen kuitenkaan juuri osumatta.
Ei tuolloin värjäysiltana saatu aikaiseksi ottaa “jälkeen”-kuvia, joten napattiin nämä kököt kuvat sitten eräänä huonona tukkapäivänä kun oltiin suuntaamassa studioon Sovitukoppia tekemään.
Näissä kuvissa näkyy kuitenkin kivasti se, miten hyvältä väri näyttää edelleen muutaman pesun jälkeen. Joidenkin kokeilemieni värien kanssa kun on tuntunut siltä, että väristä lähtee se paras terä heti ekaa kertaa pestessä. Tämä väri näyttäisi kuitenkin ainakin puolentoista viikon kokemuksella pysyvän varsin hienosti.
Omissa hiuksisani lopputulos oli selkeästi entistä tukkaa punaisempi ja väristä tuli mielestäni oikein kiva. Väri on siisti ja muilta osin tasainen, mutta vaaleammat raidat toki ottivat muita hiuksia vielä kipakamman värin.
Emma-Kaisa pelkäsi aluksi hieman sitä, että tulisiko hiuksista liian tummat, mutta lopputulos oli hiusten kuivuttua loppujenlopuksi kuitenkin mieleinen. E iloitsi erityisesti siitä, että väri otti todella hyvin kiinni myös hiusten tyveen ja tyvi värjäytyi oikeasti saman väriseksi muun tukan kanssa eikä jäänyt sellaista tympeää värirajaa.
Eli hienosti antoi väri vähän ensiapua katastrofikarvoillemme. Emma-Kaisa haki sitten tällä viikolla vähän lisätukkaa päähänsä ja taltutti sivumarsunsa taas siistiksi siiliksi, mutta itselläni kampaamoreissu on siis edlleen varaamatta. Voisin huomenna ottaaitseäni niskasta kiinni. Tai ennemminkin ehkä sieltä niskatukasta.
PS. Postauksen tukkavärit siis saatu Schwarzkopfilta
Apua. En muista koska viimeksi olen itse värjännyt tukkaani, mutta on siitä ko muutama vuosi. Olen tullut asian suhteen laiskaksi ja oppinut sietämään aina välillä juurikasvua.
Nyt kuitenkin sain parit värit testiin ja alettiin Encen kanssa koe-eläimiksi. Se tuolla jo huuhtookin tukkaansa ja kohta on kun vuoro. Lisäkuvia ja infoa seuraa..
Olipa kyse sitten meikistä tai kampauksesta, niin on aina ihan suunnattoman ihanaa päästä osaavien ammattilaisten käsiin puunattavaksi, aina tuntuu oppivan uusia niksejä oman pärstän ja karvakasan kaunistamiseksi. Pääsin tukka- ja naamataikureiden käsittelyyn jälleen reilut pari viikkoa sitten, kun minä Jonna, Salla ja Nina saimme kutsun tulla Hiushuone Dandyyn etkoilemaan skumpan ja kaunistautumisen parissa. Voiko olla mitään kivempaa konseptia tyttöjenillan aloitukseksi kuin hyvä seura, kuohujuoma ja taitavat tyypit seuruetta puunaamassa edustuskuntoon? Jos minulta kysytään niin eipä juuri voi.
Joka tytöllä kuuluu olla edes jotakin periaatteita, minun on, että en koskaan kieltäydy ilmaisesta skumpasta. Enkä varsinkaan silloin jos sen takia ei tarvitse itse edes persettä penkistä nostaa. Dandyssä oli tarjoilu kohdillaan. :D
Marko seuraa tarkkana vierestä ja koittaa ottaa oppia, kun Sumi meikkaa Ninaa.
Minä jo ehdin innostua, että Jonna saa sellaiset pikkutyttöjen juhlakiharat, mutta sille tehtiinkin kiharanuttura.
Ihastuin tuohon Dandyn yhdestä nurkasta löytyneeseen värikkääseen ruutukuviointiin. Ja kyllä mä tästä kuvassa näkyvästä typsystäkin tykkään.
Meidän kanssa samaan aikaan paikalla oli myös Dandyläisten ystäviä ja tuttuvaia pikkujouluilemassa ja nauttimassa glögistä ja dj:n ilmoille taikomasta musiikista.
Minä tein ennen iltaa kiireessä vähän typerän ostoksen: ihan kivan näköinen, mutta aivan helvetin hiostava “folioloimi”. Sallalla on tuo sama Zaran kaapu ja se on aina ollut mielestäni kivan näköinen. Pakkauskiireessä en tajunnut ottaa mitään iltamenoihin sopivaa hartioiden peittoa mukaani, joten nappasin tuon sitten Zarasta matkaani ja ajattelin, että kyllä minäkin nyt silloin tällöin tulen jonkun polyesterirätin kanssa toimeen. VIRHE! Mulla tuli tuo päällä ihan sellainen olo kuin mut olis kääritty elmukelmuun tai folioon. Mutta ei näitä megavirheostoksia onneksi niin hirveän usein ole tullut tehtyä, joten annan itselleni anteeksi typeryyteni. Katsotaan nyt oliko mulla kyseisenä iltana vaan jotkut harvinaisen kuumat oltavat ihan muuten vaan ja pystyisinkö joskus toiste kaapua käyttämään vai lähteekö kiertoon. Aika näyttäköön.
Mulle tulee tästä kuvasta ihan mieleen se Todella Upeeta -sarjan Patsy. Salla vois olla se Patsy nuorena ja hehkeenä ennen kaikkia kiristelyjä tai sit Salla on sen Patsyn kuuma tytär. :D
Olin mäkin käsittelyn jälkeen aika kuuma (tai no ainakin kummissani). Tukkaa taivuteltiin kivasti tuollaiseen pehmeämpään lookkiin ja tajusin, että minunkin on saatava kunnon suoristusrauta. Yritin nimittäin kääntää kampaajan ohjeiden mukaisesti tukkaani omalla onnettomalla Philipsilläni ja ei siitä vaan mitään tullut. Ei se vaan kääntynyt. GHD tai joku muu huippuvehje mullehetinyt!
Meikinkin suhteen tuli taas loistavia vinkkejä niin tekniikan kuin tuotteidenkin suhteen. En ollut koskaan kokeillut MACin meikkivoiteita, mutta nyt mun naamaan tuupattiin sellaista ohutta, mutta peittävää ihanuutta kyseiseltä merkiltä, että seuraavalla Helsingin tai Tampereen reissulla on suunnattava Stockalle meikkivoideostoksille. Ainoa vaan, että en kai mä ottanut sitä meikkivoiteen nimeä tai sävyä ylös… Urpo.
Ja entä noi huulet! Eikö ole aika herkulliset? Tässä kuvassa se ei näy, mutta mun ohueen ylähuuleen taiottiin jopa melko hieno amorinkaarikin! Voisko mulla olla henkilökohtainen meikkaaja kotona joka aamu? Lottovoitto, missä piileksit? Mulla on taas ollut pitkän aikaa sellainen PLÄÄH-olo oman ulkonäön suhteen ja peilikuva ei jotensakin oikein normaalisti irroita mitään riemunkiljahduksia, joten oli todella tervetullutta tällainen tieto, että kyllä minusta aikaa käyttämällä saa vielä ihan käyttökelpoisen näköisen tapauksen.
Jos tuollaiset skumppa + kaunistautuminen ammattilaisten käsissä -etkoilukonsepti mukavassa paikassa pienellä porukalla kiinnostaa, niin aikaa voi varailla Dandystä numerosta +358 45 265 3636. Ja paikan osoite on siis Tarkk’ampujankatu 14, Helsinki.
Kiitoksia siis koko Dandyn jengille, kivaa oli! :)
*Bloggaaja sai kirjoituksessa mainitut palvelut veloituksetta
Mä en muista koska minusta viimeksi olisi jäänyt kampaamon lattialle niin paljon karvaa kuin eilen. Kasa oli hervoton siitä huolimatta, että päältä ei mittaa otettu juurikaan pois. Mutta voi ihanuus kuinka kevyeltä olo nyt taas tuntuukaan, kun korvilla ja niskassa ei roiku mitään epämääräistä pehkoa. Ja tällä kertaa muistin heti samana päivänä hankkia kuvia päivitetystä lookista, kun ihana työkaverini Linda jäi kärsivällisesti työpäivänsä päätteeksi zoomailemaan minua. Ja tuli itse asiassa pitkästä aikaa omasta mielestä tosi kivoja kuvia. Jotain tekemistä asian kanssa voi olla myös uudella tukan kanssa mätsäävällä kauniisti kanelinvärisellä puserolla johon olen kovin ihastunut!
Tuosta maanantaina ostamastani paidasta on nostettava esiin sellainen huomio, että se on kotoisin Zarasta. Rasti seinään, herran jestas! Mulle ei ikinä koskaan milloinkaan eikä edes harvoin mahdu sieltä mikään päälle. Käyn siellä aina vaan sovittelemassa kenkiä ja muuten vaan ihailemassa. Pieni masokisti minussa kuitenkin päätyi tällä kertaa raahamaan sovituskoppiin kaksi XL kokoisiksi väitettyä paitaa. Niistä ensimmäinen sanoi vastalauseensa jo hihojen kohdalla, mutta tämä käsittämättömän kauniin värinen yksilö suostui yhteistyöhön niin allieni kuin puskurienikin kanssa. Toki se on tarkoitettu ehkä hivenen pidemmäksi, mutta ei se onneksi mullakaan ihan napapaidaksi jäänyt joten kiikutin löydön onnellisena kassalle. Ja mistä kaameasta epäkohdasta huolimatta vielä? Se on ihan 100 % minun inhoamaan puhdasta polyesteripaskaa! Mutta päätin tällä kertaa ohittaa tuon kynnyskysymykseni sillä paita tuntuu ihme kyllä mukavalta, on malliltaan ja väriltään ihan järjettömän ihana ja huumaannuin ihan vaan siitä, että se mahtui päälle. Ja kaiken edellämainitun lisäksi mä vaan olen kyllästynyt käyttämään aina jotain trikooriepuja.
Aloinkin nyt miettimään, että pitäisiköhän suunnata ompelijalle ja teettää omille muodoille pari kivan mallista puseroa silkistä tai muusta ihanasta. Kun muuten on kyllä tämäntapaisissa vaatteissa tuohon pure shittiin tyytyminen. Pitänee konsultoida mammaa kangasasioista..
Tuolta aiemmista kuvista näkyy paremmin nuo pitkään osaan taiotut kinuskin väriset raidat jotka tuo tukkaan vähän eloa. Muuten ollaan taas tuollaisella tummalla ja lämpimällä linjalla. Pieni teini sisälälni haaveilee edelleen aina siitä kokomustasta, mutta aikuisempi minäni on jo ymmärtänyt, että se on minun kasvoilleni vähän turhan kylmä ja kolkko ja on jo hyväksynyt tummanruskean. Mulla oli jotenkin pitkään sellainen pelko ja ahdistus, että minulla ruskea tukka on yhtä kuin tylsä ja turvallinen keski-ikäistukka. Mutta kai tässä nyt ripaus särmää on edelleen? Enää 10 päivää aikaa olla “parikymppinen” ja voin kertoo, että mä ihan oikeesti kyllä vähän kriiseilen. :P
Mikäs on tuomio? Tylsä ja turvallinen aikuistukka? Särmä ja persoonallinen aikuistukka? Ihan liian villi teinitukka? Vaiko jtain muuta? Itse tulin siihen tulokseen, että IHAN HELVETIN HYVÄ! Naamalleni en mitään voi, mutta onneks Maikku tekee taikoja tukalle. :D
PS. Mutta photoshop tekee kyllä taikoja naamallekin. Eli joo, kyllä oon huijannut kuviin inhimillisemmät silmänaluset ja vähän rupisia poskiani imarrellut. Ettette vaan kuvittelis mun oikeesti olevan noin übersuperhottis ja sais huijattuina traumoja ja suorituspaineita. As if… :D
Ai että, nyt olisi sitten luvassa oman kehityskertomukseni todellinen ysäriosuus, sillä nyt on vuorossa meikäläisen über-mahtavat koulukuvat yläasteen ja lukion ajoilta. Jos olet missannut pikku-Veeran tukka- ja pikeepaitamuodin, niin ikävuodet 5-12 voi käydä vilkaisemassa postauksesta 5 x Lacosten pikee. Nyt kuitenkin katsotaan pikkuisen rajumpia tyylimuutoksia vuosien -94-99 ajalta.
Voi pikkuista palloposki-Veeraa, se on niin innoissaan, kun pääsi yläasteen myötä vihdoin samaan kouluun ja samalle luokalle parhaan ystävänsä kanssa. Me muodotettiin heti yläasteen alussa todella tiivis porukka kahden muun tytön kanssa ja superkilttejä ja kuuliaisia tyyppejä täynnä olevalla luokallamme oltiinkin sitten kikatuksemme vuoksi usein ne porukan kauheimmat häiriköt. Niinpä, miettikää nyt että meidän luokalla esiintynyttä häiriökäyttäytymistä oli tirskuminen ruotsintunneilla, kirjeenvaihto fyssan luokassa ja 2 minuutin etuajassa livistäminen päivän päättäneiltä kotsantunneilta. Vitsi mitä rebellejä me oltiinkaan. :D
Minusta tuntuu aina yläastekuvia katsoessani siltä, että kuvissa on joku ihan vierasihminen, sillä en oikeasti pysty muistamaan sellaista aikaa kun olisin pitänyt sinisestä, mutta tuohon aikaan olen vielä ilmeisesti ollut kaikkiruokainen värien suhteen. Luokkakuvauspäivänäkin kaikki oli sinistä aina farkkuja, lettinauhoja ja itsetehtyjä korviksia myöden.
Neule on tietenkin maman tekemä ja kyseinen pusero olikin varmaan yläasteaikani rakkain. Sininen neule passasi yhteen niin farkkujen kuin rakastamani lyhyen sini-vihreän vekkihameenkin kanssa. Niin, minä olin se hölmö joka puki päällen jopa viidet sukkahousut ja pyöräili kouluun hameessa keskellä Kainuun kirpeätä talveakin.
Sympatia sinistä kohtaan on jatkunut vielä kasiluokallakin. Jos oikein muistan niin tuo auringonkukkamekko ostettiin kuudennen luokan keväällä KappAhlista, kun oltiin mamman kanssa Helsingissä. Ja voi eiii, aloin miettimään, että mikähän paita mulla mahtaa olla tuolla mekon alla, mutta sit mä tajusin, et sehän kuultaa heikosti läpi… alla on harmaa, lyhyt ja tiukka t-paita jossa on rinnassa teksti 90% angel. Mikä ysärihelmi!!!! Ja oli kuulkaa kovassa käytössä, sillä albumeissani lymyilevät kuvat todistavat minun olleen enkeli vielä 9 luokan Tukholmaan suuntautuneella luokkaretkelläkin.
Kuten ehkä huomaatte, niin meikkiä ei ole kasvoilla vielä tuossa 14 vuoden iässäkään, mutta mihimpä sitä olisi tarvinnutkaan kun ei naamassa ole mitään mitä pitäisi peitellä. Minulla oli kyllä kotona jo kohtuullinen arsenaali kosmetiikkaa, mutta päätin itse, että en meikkaa julkisesti ennen kuin osaan homman oikeasti. En nimittäin tajunnut ikätovereideni pandasilmiä lainkaan.
Ysiluokan kuvaa minulla ei valitettvasti ole. En muista mikä siinä oli vikana, mutta ilmeisesti itsekriittisyys nosti päätään juuri siinä ikävuoden kynnyksellä ja jätin yksilökuvat tilaamatta. Voin kuitenkin kertoa, että ysiluokan syksyllä otetuissa kuvissa minulla on pidemmät hiukset kuin vielä koskaan aiemmin, mutta ne elävät päässäni ihan viimeisiä hetkiään. Se oli nimittäin juurikin ysin syksyä, kun äidin kannustamana pätkäisin tukkani sellaiseksi, että korvannipukat näkyivät. Sellainen lyhennys kertaheitolla oli kuulkaa rohkea veto niinä aikoina.
No mutta mitä ihmettä sille punatukkaiselle ja luomunaamaiselle tytölle tapahtui yläasteen ja lukion välisenä kesänä??? Se päätti alkaa meikkaamaan ja alkoi kusiblondiksi vähän vahingossa. Tehtiin kaverin kanssa mulle värinpoisto jotta saatais tukkaan seuraavaksi kunnon räikeä punainen. No, se ostamani punainen väri olikin väärä ja sitten muutaman päivän blondina kuljeskeltuani tulinkin siihen tulokseen, että täähän onkin kiva. Myös tuo syksyksi ehtinyt juurikasvu on asia jota kuvailisin juurikin sanalla kiva.
Tästä kuvasta on jo havaittavissa hieman sellaisia mieltymyksia tyylin suhteen jotka ovat voimassa edelleen. Mesh-paita,( kuvassa oleva yksilö alunperin rippijuhlamekkoni alle hankittu), oli suuri suosikkini jo tuolloin lähes 15 vuotta sitten, myös rakkaus kaikenmaailman kaulakettinkeihin oli selkeästi jo herännyt. Vuosien myötä ketjujen määrä ja volyymi on vain kasvanut. Myös hopeanväristen korvarenkaiden voittokulku on jatkunut vankkana aina ala-asteelta saakka ja ollut voimissaan myös tuossa lähes 16 vuotiaana. Mutta niitä jalassani tuolloin olleita valkoisia Spice Girls -lenkkareita en nyt ehkä enää kinttuihini kiskoisi. :D
Noi tukkapinnit oli sit kuulkaa muuten kova juttu etenkin lukion ekalla. Mulla on niitä edelleen hervoton rasia tallessa. On hologrammia ja glitteriä, sarjakuvahahmoja ja sydämiä. Kaverin kanssa niitä yhdessä innolla hamstrattiin. Lukion ekaluokalla päässäni nähtiin virityksiä jos vaikka minkälaisia. Milloin tukka oli muovailtu kahdeksi pirunsarveksi, milloin päätä koristivat sokeriveden ja lakan yhteityöllä päähän väännetyt piikit Rasmuksen Laurin tyyliin. Ihan hukkaan ei kaikki aamujen efortti mennytkään, sillä abit muistivat minua penkkaripäivänä kassillisella tukkatöhmiä ja jollain vuoden tukka -tittelillä.
Korvalappustereot toistivat tuohon aikaan mm. sellaisia yhtyeitä kuin CMX, YUP ja Don Huonot. Niin paljon parempi levy kuin esimerkiksi Verta, Pornoa ja Propagandaa mielestäni onkin, niin silti se on donkkareilta juuri Hyvää yötä ja huomenta, joka kuuluu elämäni tärkeimmät levyt listalle. Se levy on mulle yhtäkuin syksy -97 joka oli kaikinpuolin jännää aikaa. Lukion aloittaminen toi uusia kavereita, ja pari oikein extra tärkeää ystävää, virittelin elämäni ensimmäistä seurustelusuhdetta ja kaikinpuolin oli olo kuin elämä olisi vasta alkanut.
Aha. No ei ne nyt idiootilta tuntuvat kampaukset loppuneet näköjään lukion tokallakaan. Kauheen kivat ja pirtsakathan nuo on tuollaiset geelillä väsätyt ysäripiikit. :D Kuvia otettaessa tukka olikin jo ehtinyt huimasti kasvaa edellisestä kampaamokäynnistä jolloin mulle nyrhittiin ehkä tähän astisen elämäni lyhin tukka. Himottelin kovasti kaljua idolini Skinin hengessä, mutta siinä meni kokeiluissani se raja jmissä mamma pyysi, että olisin kilttu ja säästäisin hänet siltä kamaluudelta. Olin sitten armelias ja jätin vajaan pari senttiä.
Muistan muuten erittäin hyvin senkin mitä minulla on kuvanottohetkellä päälläni armyvihreän Kookain teepparin kanssa. Isän liituraitaiset ja leveälahkeiset vihkihousut vuodelta -79! Kuinka minua surettikaan kun naisellistuminen ehti siihen pisteeseen, että lantion pyöristymisen takia ei kapelanteisen isäni housut enää mahtuneetkaan. Yhyy. Ne nimittäin oli ihan sikahienot pöksyt.
Kajareista raikasi tuohon aikaan Skunk Anansien ja jo aiemmin mainittujen suomalaisyhtyeiden lisäksi mm. jos jonkinmoiset pomppuhevibändit kuten Korn ja Coal Chamber sekä sellaiset stonernimet kuin Kyuss ja Monster Magnet. Muistan minun ja kaverini poikaystävien yhteiskämpässä luukutetun myös järjettömät määrät System Of A Downia ja Maj Karman Kauniita Kuvia. Isosiskolta kotiin jääneistä rasioista löytynyt luoti tuntuin tämän rokkimimmin mielestä just sopivasti asennetta sisältävältä kaulariipukselta. Bulletti on tallessa edelleen samassa kasassa niittivöideni ja avainketjujeni kanssa.
Abi-vuosi. Sitähän oli jo niin aikuista että. Huulipunakin päässyt jo kuvioihin mukaan. Mun meikkitouhut lukioaikana olivat ajoittain aika mielenkiintoisia. Mamma raukka antaumuksella metsästi minulle työmatkoiltaan toivomiani kirkkaanpunaista ripsiväriä ja eyelineria. Ja löytyihän ne sitten joltain lentokentältä. Harmittaa kovasti ettei minulla ole yhtään kuvaa niistä punaisista klovnirajauksistani.
Luokkakuvauksiin olen kuitenkin päätynyt laittamaan itseni suht siistiksi ja tästä abi-vuoden kuvasta muistan pitäneeni jo silloin. Muistan silloin ajatelleeni esim. silmämeikkini olleen todella onnistunut. Noh, miten sen nyt ottaa.. Mutta edelleen olen kyllä sitä mieltä, että olen kuvassa todella kaunis. Mutta siinäpä sitä ollaankin naisen hehkeimmässä iässä, 17-vuotiaana!
Tuon lukion ekan kuvassa nähdyn blondin jälkeen seikkailinkin pari vuotta melko tiivisti punaisen eri sävyjen parissa. Toisinaan mentiin räväkkänä paloautona ja toisinaan taas kallistuttiin tässäkin kuvassa näkyvän kaltaiseen tummaan punaan. Päällimmäisiä muistoja lukiovuosilta ovatkin minun ja ystäväni parin viikon välein toistuneet tukanvärjäysillat.
Bonuksena vielä tämä herkkä otos abi-vuoden joulukuulta. Kierrettiin koulukavereiden kanssa jo kolmatta talvea tiernapoikina pikkujouluissa sun muissa ja kerättiin rahaa taas johonkin reissuun. Edellisinä vuosina esiintymisellä oli rahoitettu mm. matkoja Unkariin sekä Ranskaan.
Hiuksissa on mainitsemisen arvoista se, että ne ovatkin pitkän punaisen kauden jälkeen mustat. Tukanvärjäysbestikseni tuli yhtenä päivänä kouluun ja kertoi nähneensä unta, että minulla oli musta tukka. Ekaa kertaa elämässäni. “No, oliko se hyvän näköinen?”, minä kysyin. Sain myöntävän vastauksen ja niinpä seuraavalla hyppärillä marsittiinkin kauppaan hakemaan väriä ja illalla kotiin palasi äitini aina toivoma tummatukkainen tytär. Ja paino todellakin sanalla tumma.
Hiusteni soveltumattomuutta suoraan otsikseen en suostunut nuoruudessani vielä hyväksymään, joten tuollainen suoraksi tarkoitettu, mutta käytännössä törkeästi hapsottava otsatukka nähtiinkin minulla useaan otteeseen. Ei auttanut vahat eikä lakat. Iän kartuttua olen vihdoin taipunut tuon tosiasian alla ja luopunut otsishaaveistani.Kyllä se suoran otsiksen himotus edelleen aina välillä kummittelee, mutta kampaajani Maikku aina ystävällisesti, mutta topakasti palauttaa minut maanpinnalle.
Melkoinen nostalgiatrippi menneeseen tämä koulukuvien läpikäyminen kyllä oli. Nyt tekee mieli laittaa vanhat suosikkilevyt soimaan ja upota vielä hetkeksi teiniaikojen muistoihin valokuva-albumien ja säilytetyn kirjeenvaihdon sekä päiväkirjojen avulla. Kaikki ne festarireissut, perjantai-illat poikien treenikämpällä, kesäyön hiljaisuudessa ensirakkauden kanssa tallatut kilometrit ja hyvän ystävän kanssa lintsatut matikantunnit. Ihania ihania muistoja. Melkein tulee tädillä tippa linssiin.
30-vuotias kenkäfriikki nainen haavekuvien ja todellisuuden törmäyskurssilla. Haaveena toimiva ja laadukas vaatekaapin sisältö josta löytyisi aina jotakin päällepantavaa. Motto on, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"
