Olen ollut viime päivinä aika vähäsananinen ja taidan jatkaa tänään samalla linjalla. Annan vain kuvien kertoa asian jos toisenkin. Kuvissa näkyy mm. eilen värjätty ja leikattu tukka, minua jo parin päivän ajan suunnattomasti riemastuttaneet paljettipöksyt ja tänä aamuna vaatekaapista käteeni tarttunut Sandin ohut merinovillaneule jonka olemassaoloa en ollut muistanut koko talvena.

Noista paljettihousuista on tullut eilen ja tänään aika paljonkin kommenttia. Ne tuntuvat ihmisten mielestä olevan jotenkin kovin erikoiset ja vaativat käyttäjältään kuulema pokkaa. Näin minulle sanottiin. Minä en ymmärrä mitä he tarkoittavat. Nämähän on ihan normit mustat kimaltavat housut. Mutta niinhän se menee se mikä on toiselle erikoista voi toiselle olla ihan perus kaurapuuroa.

kameran takana oli jälleen Nelly Stenroos

 Mitenkä paljettipökät ja tummat kutrit uppoaa yleisöön?

Hei hei vaaleanruskea kauluksen päälle rumasti roikkumaan ylettynyt reuhka ja epäsiistit pulisongit! Tervetuloa tumma ja skarppi kampaus!

Jo nyt kun katselen tumman värin alla muhivaa munapäätäni, tuntuu kuin olisin palannut takaisin kotiin. Äiti, kohta sulla on taas pieni tummatukkainen tyttö! (tai no, siitä pienestä en nyt niin tiiä…) Palataan asiaan kuvien kera kun tukka on valmis.

Pää- ja vatsakipuinen sairaspäivää viettävä Veera täällä moi! Mä todellakin toivon, että mun maha rauhoittuu aamuksi ja uskaltautuisin takas töihin. Ei nimittäin taas mitenkään olis aikaa sairastaa, kun työn alla on mm. sellaiset valokuvaprojektit kuin häämessut, miljööportfolio tutkintonäyttöä varten, näyttötehtävät ja vuosikilpailun kuvat. Kaikkien noiden deadlinet osuu viikon tai kahden sisälle.  Eli jonkin verran pitäisi valita ja käsitellä kuvia ja lisäksi vielä kuvatakin uutta matskua. Huh.

Mutta se mun arjen kuulumisista ja tukkakriiseilyn kimppuun. Mä kitisin tuossa muutama postaus aiemmin mun hiuskriiseilystä joka on kestänyt jo kuukausia. En ole keksinyt minkäänlaista karvamallia ja väriä joka passais mulle. Enkä oo kuukausiin jaksanut yhtään panostaa hiusten laittamiseen, vaan kuljen tosiaan aina joku päähine tai härpäke päässä ja yritän olla ajattelematta koko karvakasaa.

Nimimerkki Pimmiainen sitten linkkasi kommenttiboksiin yhden kuvan sanoen, että “jotain tällaista aattelisin sun päähäsi:” Ja mikä kuva linkistä paljastuikaan….

kuva täältä

Ginnifer Goodwin ihan käsittämättömän ihanassa viileän tumman ruskeassa tukassa. Mä tiedän, että olipa tukka mikä tahansa, niin ei musta tule Ginniferin veroista kaunotarta, mutta tuon kuvan nähtyäni mä oisin halunnut syöksyä suoraan kampaajalle. Kyllä, mä alan jälleen kunnolla tummaksi.

Mä en ymmärrä miten mä en ole tajunnut tuon naisen hiusten mahtavuutta aiemmin vaikka sitä viikottain tuijottelenkin Olipa Kerran -sarjan myötä. Mutta nyt kiitos Pimmiaisen mä innostuin googlailemaan lisää Ginniferin kuvia ja ihastuin kyllä täysin. Hitto miten upeen näköinen muija. Ja luojan kiitos, että se ymmärsi muutama vuosi sitten luopua pitkistä hiuksista sillä tuo lyhyt tyyli tekee mimmistä niiiiin paljon upeamman ja persoonallisen näköisen.

kuvien lähteet linkkien takana:  1, 2, 3, 4, 5

Ihana ihana ihana. Sanoinko jo, että ihana. Mulla on itsellä aikalailla juurikin samalla tavalla taipuisa tukka miltä tuo Ginniferinkin kuontalo vaikuttaa. Etutukkani kääntyy luontaisesti aika samalla tavoin kuin postauksen ensimmäisessä kuvassa.

kuva: täältä

Semmonen juttu tässä vaan on, että mun täytyy kyllä tehdä tiukasti harjoituksia mun tukkatuotteiden ja työkalujen kanssa jotta oppisin laittamaan hiukset tuolla tavalla ihanasti kuin vaikkapa tässä viimeisessä kuvassa. Miten voi olla, että mä olen elänyt tämän lyhyen tukkani kanssa nyt jo yli puolet elämästäni, mutta olen edelleen ihan tumpelo sen muotoilussa? :P

Mut kiitokset ihanalle lukijalle siis tästä inspiraatiosta! Pitää varata kampaaja-aika pikapuoliin. Mitä oot Maikku mieltä tästä suunnitelmasta?

Mihin tämä viikonloppu taas livahti? Ajan nopealla kululla ei varmaankaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että lauantaina paukutin unta palloon iltapäivä kolmeen saakka eikä tänäänkään könytty punkasta ylös ennen kuin kahdelta. Sitähän sanotaan, että se on kuin pankkiin panis, kun nuori ihminen nukkuu. Mutta mitä se sitten mahtaa olla, kun tällanen entinen nuori nukkuu?

Viikonlopun asut ovat siis pääasiallisesti koostuneet sellaisista vaatekappaleista kuin pyjamahousut, turkistossut, villapaita ja kylpytakki. Ruikutettuani eilen illalla naamakirjassa olevani epäsosiaalinen hylkiö sain kuitenkin riittävän syyn muuntautua ihmiseksi kaverin pyydettyä minua kanssaan ulos.

Kommenttiboksissa jo vähän huolestuneena kyseltiin, että mitä oikein on tapahtunut Veeralle, joka vannoi pukeutuvansa mustaan, kunnes keksitään jotain tummempaa. Sitä mä aina välillä itsekin mietin kiskoessani päälle jotain sellaista kuin esimerkiksi perjantaina. Mutta ei huolta, kyllä mä edelleen oon omimmillani mustiin verhoutuneena. Niinpä eilenkin mentiin tutusti mustalla päästä varpaisiin pienten leopardipilkkujen ollessa ainoat poikkeamat yleisvärityksestä.

Kuten on viime aikoina blogistakin varmasti näkynyt, niin olentällä hetkellä ihan koukussa tukkapantoihin ja huiveihin. Mulla on jotenkin kauhea tukkakriisi. Ollut jo kuukausia. En vaan keksi millaiset hiukset tähän pallonaamaan passaisi. Kriiseily aiheuttaa sitten sen, että en jaksa tehdä karvakasalle oikein mitään,vaan tuuppaan kupoliin mieluummin jonkun hämäysartikkelin. Toinen syy noiden erilaisten rusettiasioiden käyttöön on se, että ainakin masta mielestäni ne nuorentaa mua. Passaa hyvin siis tukkakriisin lisäksi tähän vallitsevaan ikäkriisiin.

Ei siis yhtään mitään uutta täällä. Mutta näytin omasta mielestäni sen verran ihmiseltä, että piti se nyt yöllä kotiin tullessa ikuistaa. Nyt mä jatkan eloa flanellipöksyissä ja villapaidassa, tukka pystyssä, huomista maanantaita masistellen. Moro!

“Moi! Mä oon Korhosen Veera. Täälä mun blogissa mä esittelen välillä kuvia mun päästä. Joskus siinä päässä on sitten joku härpäke. Tai hattu. Tai molemmat.

Tää eka härpäke on nyt sitten saatu Glitteristä. MAINOS! Mutta tykkään siitä simona silti. Oisin voinut ostaa itekkin tän, mutta kun Porissa ei taida olla Glitteriä. (On sielä kuulemma. Titanic tulee leffaan ens viikolla, jee!) 

Tää toinen on ihan ite ostettu. Nisosen Kirsi suunnitteli tän Cailapille ja mullahan on näitä jo pari, mutta kun tää on niin erilainen, niin ostin tänkin. Vähän kuin ois snööreneitä niputettu kasaan, mutta isompia pötköjä. No, kiva se on on joka tapauksessa. Tykkään mustista ja kiiltävistä asioista.

En ihan näytä näissä kuvissa itseltäni, vaikka söpö oonkin. En mä yleensä hymyile näin hillitysti, vaan heitän härskiä läppää ja räkätän niin, että räkä lentää. Oikeesti meinaan. Sänkykaverin läppäri on ihan räkäroiskeissa. Morjens, ei mitään käytöstapoja. Nyt meen nukkuun, palaillaan pölleröiset! Pusmoi! ;x”

Jep jep. En jaksanut itse kirjoittaa, niin pyysin rakkaan Iinan asialle. Kursivoitu runollinen teksti siis rakkaan Iinuskan käsialaa. Saavuin tänne sen luokse muutama tunti sitten kun vihdoin pääsin Oulusta lentokoneen kyytiin. Nyt odotellaan pizzalähettiä (no ois se ite pizzakin ihan kiva) ja jatketaan meidän huonoja juttuja.

Mutta härpäkkeet siis uusia ja ihania!! Mun muita Cailap by Kirsi Nisonen tukkakoristuksia olen esitellyt täällä ja täällä. 

Kuvat otti ystävällisesti työkaverini Nelly harjoitellessaan studiovalohommia koulutehtäväänsä varten.

Ihanaa viikonlopun jatkoa!