Posts Tagged ‘Suunnittelijat & Brändit’



perjantai 30. maaliskuu 2012

My precious

 Indiedaysin bileistä on jo pari viikkoa, mutta aiemmin en ole vielä saanut Jussin minulle suunnittelemaa mekkoa tänne esille ihan kokonaisuudessaan. Nyt niitä kuitenkin olisi viimeinkin luvassa!

Mekosta tuli ihan kaikkea muuta kuin millaisia toiveita alunperin Jussille esitin, mutta oikeastaanhan asia meni niin, että Jussi vaan tiesi paremmin mitä kaipaan. :D Minä kun ajattelin alunperin, että tahtoisin jotain värikästä, epäsymmetristä ja muunneltavaa. Mutta kun Jussi hahmotteli tuon paperille kahvilan pöydän ääressä ja näytti palan kultaista nahkaa, olin jo täysin myyty ja unohtanut aiemmat ajatukseni.

Jussin suunnitelmaan omat lisätoiveeni olivat ainoastaan taskut. Minä vaan jotenkin rakastan kotelomekkoja joissa on taskut, ne tuovat ripauksen itselleni sopivaa rentoutta muuten niin asialliseen vaatteeseen.

Muutenkin mekko muuttui matkan varrella hieman, sillä alunperin suunnitteilla olleet vetoketjukiinnitteiset hihat jätettiin pois ja yläosan nahkaa korvattiin mekon mustalla trikoolla hieman kyljissä ikään kuin hieman huijaamaan esiin minun olematonta vyötäröäni.

Takaa päin otettua kuvaa ei nyt satu olemaan, mutta mekko on takaa kokonaan musta ja yksityiskohtana on selässä näkyvillä oleva ronski kullanvärinen  vetoketju.

mekkokuvista kiitokset Malenan puolisolle!

Mekon valmistumisen kanssa meni hieman viime tinkaan johtuen siitä, että minä en mittojen ottamisen ja kekkereiden välillä käynyt kertaakaan Helsingissä, joten ensimmäisiä palasia sovitettiin päälleni vasta keskiviikkoiltana, kun ID:n juhlat olivat perjantaina.

Eikä sekään nyt olisi vielä mitään kiirettä aiheuttanut, mutta kun torstaina sattui sitten olemaan Olavin uuden malliston näytös, joten herra suunnittelijalla oli vähän muutakin puuhaa kuin minun mekkoni.

Loppujen lopuksi tätä tyttöä ehdittiin pitää vielä hieman jännityksessä ihan viime metreillä, kun perjantaina klo 17 Jussi sanoi puhelimessa lähtevänsä hakemaan kaupasta lisää kanttinauhaa, kun oli peijakas mennyt loppumaan pahimoilleen kesken. No eipä siinä nyt hätää kun bileiseein piti suunnata vasta tunnin päästä. :D

Joku hermoheikompi mimmi olisi saattanut olla jo lähimmässä vaatekaupassa hakemassa jotain hätävarakolttua, mutta mä hengailin suht tyynenä hotellihuoneessa ja kuvailin meikkiäni ja tukkaani kunnes herra Salminen sitten hieman kuuden jälkeen koputti oveeni pukupussin kera. Ja paremmin kuin hyvin ehdin juhlimaan ihan uunituoreuttaan höyryävä mekko päällä!

Laukkuna oli jo aiemminkin täällä vilahtanut Wienin reissulla Forever 21:sta ostamani kirjava clutch, joka passasi vallan hienosti mekon kultaiseen nahkaan. Jalkojen alla minua korkeuksiin olivat kohottamassa huimat Pour La Victoiren mokkakorkkarit, jotka sitten kuitenkin bileiden pidemmälleedetessä vaihtuivat mihinkäs muuhunkaan kuin rakkaisiin leopardeihin!

Mun täytyy selkeästi alkaa nyt taas kevään tullen harjoittaa mun hieman huonoksi käynyttä korkokenkäkuntoani, jotta alkais taas kintut tottua kyseiseen urheilulajiin bikereilla löntystellyn talven jälkeen.

Itse ainakin oli supertyytyväinen asuuni ja erityisesti tuohon ihan varta vasten minulle tehtyyn mekkoon. Ja mikä parasta, myös herra suunnittelija itse oli luomukseensa tyytyväinen. Todettiin mekon olevan yhtä aikaa ihan meidän molempien näköinen. Eli silloinhan se oli kaikin puolin loistava suoritus. Ja koska mekossa käytetty nahka on samaa jota Jussi käytti myös Olavin S/S 2012 mallistossaan solmii se tämän mekon hienosti juuri tähän kevääseen. I’m happy! He’s happy!

Nyt mä sitten vain toivon lisää mahtavia kemuja tuolle mekolle! Voisiko joku ystävistäni pamauttaa vaikka naimisiin nyt melko piakkoin, sillä mekko sopisi loistavasti myös häävieraan asuksi?


keskiviikko 29. helmikuu 2012

Pikku vihjeitä

Hihii! Kuten jo useammastakin postauksesta kävi ilmi, niin viime viikonloppu hurahti Helsingin hulinassa. Blogikirppiksen ja Iinan kanssa hengailun lisäksi ehti toki tapahtua muutakin.. Minä mm. kävin kangaskaupassa, jouduin tarkan mittailun kohteeksi ja ihastuin suunnattomasti minulle esitettyyn suunnitelmaan.

Oikeanlaista mustaa kangasta löytyi hetken hiplailun ja vertailun jälkeen. Kaksi metriä tätä kiitos!

Operaation herra mastermind kanniskeli kainalossaan oman mallistonsa upeaa pitkähiuksista laukkua, jonka minä ristin Paulaksi.  Naureskeltiin, että vaihtelunhalun iskiessä, Paulalle voi varata ajan permanenttiin. :D

Eurokankaan vetskarivalikoima ei miellyttänyt meitä, mutta sain onneksi jo pari päivää myöhemmin viestin, että juuri oikeanlaiset kullanväriset vetoketjut olivat löytyneet.

Turvallista mustaa ja huomiota herättävää kullan kimalteista nahkaa. Tästä ei voi tulla muuta kuin täyttä upeutta.


perjantai 24. helmikuu 2012

Viikonloppu täynnä muotia!

Indiedaysin etusivua seuraavat ja muita ID-blogeja lukeneet eivät varmasti ole voineet välttyä tämän postauksen sisältämältä infolta. Mutta jos nyt teidän joukossa on vielä joku, jota tämän tapahtuman markkinointi ei ole tavoittanut, niin kannan oman korteni kekoon ja kerron teillekin.

Tänään, perjantaina on Helsingissä, Kluuvin ylimmässä kerroksessa alkanut koko viikonlopun kestävä Indiedays Fashion Weekend -häppeninki. Huomenna lauantaina siellä jatkuu tämän päivän tapaan Fashion Market, jonne on kokoontunut iso läjä kotimaisia muotisuunnittelijoita myymään upeita tuotteitaan. Fashion Market on avoinna lauantaina klo 10-18.

Kuvassa näkyvien merkkien lisäksi mukana myös sellaiset nimet kuin Antti Asplund, Camilla Mikama, Jukka Rintala, Dusty, KaksiTvå, Kirsi Nisonen, Minna, Missqa, Piia Hänninen, Pogostick Failure, Riivari, Vainio.Seitsonen ja Sanna Hopiavuori. Tarjolla sii melkoisen upea kattaus kotimaisen muodin ystäville.

Sunnuntaina puolestaan me bloggaajat vallataan myyntipöydät ja roudataan paikalle vaatekaappiemme ylimääräiset aarteet. Mukana on kaikenkaikkiaan 19  Indiedaysistä tai Indiedays Lookbookista tuttua tyyppiä. Kamojaan myymässä mm. Pupulandian Jenni, MouMou, Are you feeling fashionablen Nadja, No Fashion Victimsin Emmi, Thing for the Blingin Teemu, White Trash Diseasen Nata ja Minna Cestin Minna ihan noin vaan itselleni tutuimpia mainitakseni. Ja listaan on lisättävä tietenkin se meikäläiselle kaikista tutuin, eli minä itse! Muotiblogaajien kirppikseltä voi tulla tekemään löytöjä siis sunnuntaina klo 12-16 välisenä aikana.

Juu-u, kyllä mä hullu raahaudun Porista Helsinkiin asti kirpparoimaan. Täällä Porissa on vaan noita tylsiä itsepalvelukirppiksia ja mä oon jo hetken aikaan oottanut tilaisuutta päästä ihan itse myyntipöydän taa. Ja sitäpaitsi nyt kaksi viikkoa ennen Itävaltaan suuntautuvaa talvilomareissua on just ihan täydellinen ajoitus muuttaa itselle tarpeettomaksi käyneitä vaatteita rahaksi. :D

Mulla onkin tuossa itse asiassa kirppiskamojen pakkaaminen parhaillaan kesken, joten jatkan nyt sitä hommaa ja tuun sen jälkeen postaamaan tänne muutamia vinkkejä siitä mitä kaikkea omalta myyntipöydältäni tulee löytymään.

Kaikki Helsingissä päin viikonloppuna oleilevat siis sankoin joukon ostoksille huomenna Fashion Marketille ja sunnuntaina kirppikselle!

PS. Tuolla tapahtuman sivulla voi muuten osallistua arvontaan, jossa on palkintona 150 € lahjakortti Design by Katri/N online boutiqueen. annattaa siis osallistua!!


torstai 23. helmikuu 2012

Olav = UUU Love!

 Suomen Muodin Huipulle -sarjaa viime kaudella seuranneet varmasti muistavat kolmannelle sijalle yltäneen Jussi Salmisen, joka ilahdutti dramaattisten ja omaperäisten luomustensa lisäksi myös mahtavalla ja aurinkoisella persoonallaan. Odotin kilpailun loppumisesta saakka innolla, että koska Jussilta tulee ensimmäinen oma mallisto ja se huikea hetki oli vuorossa nyt helmikuussa, kun hänen oma merkkinsä Olav avasi nettikaupan (www.olavfashion.com) kevät/kesä 2012-malliston myötä.

Inspiraationa mallistoon on suunnittelijan mukaan toiminut sellaiset asiat kuin häät ja S&M. Etenkin tuotteiden kinkyt nimet luovat melkoisen hurjia mielikuvia. Ylä näkyvän Golden shower -puseron lisäksi mallistosta löytyvätkin mm. Threesome shirt ja StrapOn-hame.

Tuo Golden Shower shirt on omasta mielestäni erityisen kiinnostava siksi, että tuo puseron kullanvärinen etuosa on nahkaa. Näyttää mun mielestä upealta!

 Mallistossa on nahan lisäksi muitakin mielenkiintoisia materiaalivalintoja, sillä joissakin tuotteissa on käytetty kierrätetyistä miestenvaatteista peräisin olevia matskuja. Ja entäpäs nuo korut ja laukut pitkine haituvineen? Ne ovat oikeita ihmisen hiuksia!

Olavin nettikaupassa kaikki tuotteet on esitelty sekä nais-, että miesmallin päällä. Jussihan kertoi jo Muodin Huipulle -ohjelmassa ollessaan, että hän haluaisi suunnitella monipuolisia unisex-vaatteita. Pitkiä hameita käyttävät miehet taitavat edelleen valitettavasti olla ainakin täällä kotimaassa aika vähissä, mutta noiden erilaisten puseroiden ja liivien käyttäjiksi on helppo kuvitella niin miehiä kuin naisiakin.

(Mitä muuten tulee miehiin hameissa, niin itse kuulun asian kannattajiin. Aikoinaan esimerkiksi Herra Ylppö oli kuumaakin kuumempi pitkissä hameissaan ja esimerkiksi kiltti-asuinen mies saa ainakin minut innostumaan. ;) )

Nämä hiuksista tehdyt tuotteet (korvakorut, kaulakorut ja laukut) kuuluvat Olavin pysyvään Shaved-mallistoon, eli näitä on luvassa lisääkin mm. eri väreissä ja uusia mallejakin on jo kuulema tekeytymässä.  Itse tykästyin erityisesti blondiin korvikseen ja tuohon mustatukkaiseen laukkuun. Tämä taitaakin olla ainoa tapa miten saattaisin kuvitella itselleni pitkät kutrit.

 

kuvat: Niko Vähäsarja

Mikäli Olavin tuotteet herättivät kiinnostusta, niin tiedoksi, että nettikaupasta saa ensi keskiviikkoon, eli 29.2. saakka -15% alennusta koodilla 15OFF.

 Meidän pitäisi muuten Jussin kanssa nähdä tulevana viikonloppuna.. Heitin nimittäin hänelle pienen pähkinän purtavaksi moninaisine toiveineni, joten saa nähdä millaisia villejä ideoita herralla olisi minun pukemisekseni… ;)

PS: Huomasittehan edellisen postauksen arvonnan jossa voi voittaa Madonn-keikkaliput kahdelle!!


keskiviikko 21. joulukuu 2011

FinskFinsk, VinkVink

Päädyin tässä lounastaessani selailemaan The Outnetin sivuja kun paiskasivat taas jollain uutiskirjeellä ja sieltä löytyi jotain mistä on ihan pakko vinkata teillekin.

 

Marnin, Alexander Wangin, Jimmy Choon ja muiden ohella on tällä kertaa tarjolla myös upeita Finskin kenkiä varsin mukavilla alennusprosenteilla. Laskeskelin äkkiä ainakin 9 eri mallia ja alennukset noista kaikista olivat 55-60 %, joten sieltä saisi nyt jalkaansa suomalaiset juuret omaavaa designia alle parilla sadalla. Mikä mahtava joululahja itseltä itselle! ;)