Mä kävin eilen juuri Poriin avatussa, plussa-kokoisten vaatteita myyvässä Zizzissä, ja mun mieleeni palasi taas kaikki ne asiat mitkä mua ärsyttää, korpee ja jurppii noissa meille “isoille tytöille” suunnatuissa merkeissä ja mallistoissa. Vois kyllä olla sormenpäille kevyempi koitos, jos kirjoittaisin siitä mitä hyvää mä olen Big is Beautifuleista ja XLENTeistä bongannut, mut välillä nyt vaan on kiva mussuttaa ja avautua.

Ihan ekaks haluaisin kysyä, että mahtaako meissä kaikissa joiden kokolapuissa on lukuja viidenkympin kieppeiltä, olla piilotettuna joku käyttöohje, että peitä tämä laardi ainoastaan synteettisillä tekstiilimateriaaleilla? Vai ootteko useinkin törmänneet pylleröosastoilla tuoteselostelappusiin joissa lukis jotakin muuta kuin akryyliä ja polyesteriä? Puuvillaa saattaa sentään löytyä, mutta pelkästään niin hiton mukavan ja miellyttävän ja arkisen trikoon muodossa.

Ja kyllä minä tiedän, että keskiverto ketjuliikkeet tarjoaa noita niin kivan edullisia muovimateriaaleja hyvin raskaalla kädellä muunkin kokoisille, mutta kyllä ketjupuljujenkin normiosastoilta on huomattavasti helpompaa löytää esim. puuvilla, silkkiä ja villaa. No nyt sitten joku sieltä huutaa, että “no mitä etsit vaatteitas sinikeltaisesta naapuristamme kotoisin olevista ketjuista. Siihen voin sanoa, että voi kuulkaa, mä tiedän kymmeniä sellaisia vaatemerkkejä joiden tuotteita hankkisin riemusta kiljuen kaappiini ja maksaisin niistä ilolla kolminumeroisiakin summia luomuksistaan, jos nuo yritykset vaan kokisivat, että me yli 42 tai 44 kokoisetkin tyypit voitais olla ihan potentiaalista kohderyhmää. Mutta saattaishan se olla, että siinä menis ihan jonkun eksklusiivisemman merkin maine jos heidän vaatteisiin pukeutuis kaiken maailmat hyllyvät ja lyllertävät tyypit.

Niin pienemmissä kuin isokokoisemmissakin naisissa on suuret joukot kuluttajia joille hinta on pääasiallinen peruste käyttämiensä vaatekauppojen valinnalle. Mutta kun ihan kaiken kokoisissa olisi myös meitä joita kiinnostaaa myös se mitä lukee siinä pikkuisessa sisäsaumaan ommellussa lappusessa. Nyt kuitenkin tuntuu, että tilanne on se, että ns. normikokoisille (mikä hiton normi?) tarjotaan ilolla vaihtoehtoja niin tyylien kuin materiaalienkin puolesta, mutta meidän laardiperseitten kohdalla ajatellaan, että “ne nyt ilahtuu mistä tahansa säkistä mihin ne mahtuu”.

Voin kertoo, että en ilahdu. Useimmiten en nimenomaan ilahdu. Ritisevien, rätisevien ja syntisen hiostavien materiaalien lisäksi meitä nelkyt ja viiskyt jotakin -kokoisia nimittäin hemmotellaan edelleen pääasiassa yhdellä vaatemallilla. Sen mallin nimi on teltta ja se on se mun ärsyyntymispointti numero kaksi. Ja kyllä, minä tiedän hemmetti senkin, että telttaa toivovia ihmisiä on ja sen takia sitä perus A-linjaa täytyy toki löytyä. Mutta mistä löytyis se suunnittelija joka tajuais, että plussakokoinen, isokokoinen, valas, läski, fatso (mitä kaikkia näitä nimiä nyt on) voi olla myös sellainen jonka vyötärönympärys ei ole se vartalon suurin luku. Että on niitä erilaisia vartalomalleja jumalauta täällä laardinkin alla!

Oon nimittäin pistänyt merkille sellaisenkin jutun, että sellaiset hienostelut kuin rinta- ja muotolaskokset tuntuu olevan noissa “mahtavat naiset” mallistoissa tosi harvinaisia. On kato halvempaa ommella vaan pakolliset saumat kuten sivut, hartiat ja kiinnittää hihat kuin jos vaatteisiin alkais kehittämään vielä jotain muotoakin. Sinne suoran väljän puseron alle kun mahtuu kivasti plussa-mimmi olipa muoto sitten omena, päärynä, porkkana, kolmio, äxä, lumipallo tai mikä tahansa. Mukavasti pakotetaan lylleröt samaan muottiin ikää, muotoa ja tyyliä katsomatta.

Esimerkiksi Zizziä kuvailtiin erään kauppakeskuksen sivuilla mm. näin: “Mallisto on fiksusti ja mukavasti suunniteltu kaiken ikäisille naisille koossa 42-56. “ Kun onhan se nyt toki selvää, että esim. Milla 19 v tahtoo todennäköisesti pukeutua samoin kuin Pirjo 62 v. Mut hei ne on molemmat kokoa 48, niille käy molemmille a-linjaiset kukkatunikat ja ruutupaidat. Kun saa valasosastoilta kuitenkin farkkuja niin kivasti eri malleissa, on kuule suoraa farkkua kuminauhavyötäröllä ja sitten tätä aina tyylikästä buutkattia. Että mikä siinä on Millalla tai Pirjolla hätänä, kun tyyliasioista ei tarvii kauheasti sen enempää välittää, kunhan vaan vaihtaa teltan väriä sesongin mukaan jos haluaa pysyä muodissa mukana.

En kai mä nyt oo hitto ainoo vaikkapa omaa kokoani edustava eukko joka on sitä mieltä, että yli metrinkin ympärysmitalla (kyllä, mun tissit ja perse on hyvin paljon yli metrin) vois pukeutua muuhunkin kuin A-malliseen siihen 100% polyesteri-paitikseen?

Syy miks tää asia riepoo mua just nyt tällä hetkellä ihan erityisesti on sellainen kohtuullisen haastava juttu kuin juhlapukeutuminen. Kuukauden päästä on tiedossa hyvän ystävän häät ja mietin että monenko tunnin lentomatkan päähän mun on suunnattava löytääkseni jotain muutakin mursu-kolttuja kuin trikoomekkoja. Kun mun mielestä trikoo ei oo edelleenkään häihin sopiva materiaali. Mutta koitapa löytää tästä maasta vaikkapa kiva yksinkertainen silkkimekko koossa 48. Ei kun joo, löytyyhän niitä silkkikolttujakin, sieltä +50 suunnatuilta tavaratalojen rouvaosastoilta.

Mutta kun ne sulhasten äideille suunnatut siniset ja ruskeat kotelomekot joihin kuuluu sellanen kätevä kultanapeilla koristeltu pikkujakku, ei ihan vielä tunnu omalta. Ootetaan se 25 vuotta ja katsotaan jos mä sit jo olen löytänyt keski-ikäisen rouvan itsestäni. Ja mä en tuossa nyt siis haukkunut keski-ikäisten mammojen mekkoja vaan koitin sanoa, että eiks se oo ihan ymmärrettävää että alle (no oon vielä jonku viis viikkoa!) kolmekymppinen nainen ei välttämättä vielä näe itseään samanlaisissa juhla-asuissa kuin se pirjo 62 v?

Mä voisin meuhata tästä nyt vaikka kuinka paljon, mut klo on yks yöllä, mun bussi Helsinkiin lähtee viiden tunnin päästä ja mä en oo vielä pakannut, joten lopetan nyt suosiolla tähän. Totean nyt vain loppuun, että toki mulla on silleen onnellinen tilanne, että en mä nyt ihan alasti päiviäni joudu viettämään kakasta vaatetarjonnasta huolimatta, sillä ahkeran kauppojen haravoimisen ja nettishoppailun tuloksena onneksi silloin tällöin löytyy jotain itsellekin sopivaa.

Neuleasioissa mä saan kiittää onneani Mammasta joka taikoo minulle ihanuuksia mahtavista materiaaleista ja alaosia löydän hyvällä tuurilla kurkkaamalla normiosastojen isointa kokoa. Mutta kaapissani rehottavien trikoomekkojen ja -puseroiden lisäksi mä ihan hirvittävän mielelläni pukeutuisin myös astetta ryhdikkäämpiin ja juhlavampiin matskuihin ja arvelen, et niin tekis moni muukin vaateteollisuuden mielestä häpeällisen suurikokoinen nainen.

Ja mitä noihin häpeähommiin vielä tulee, niin mua alkoi jotenkin kierosti naurattamaan siellä Zizzissa niiden löysien neuleiden ja tunikoiden keskellä, kun seinällä luki hiton isolla, että “we love curves!”. Perästä puuttui vaan se pieni präntti joka kuuluis suomennettuna näin “…kunhan ne vaan pysyy visusti piilossa telttojen alla”. Joskus tuntuu, että eniten tässä hommassa niitä kurveja ja kiloja tuntuvat häpeilevän vaatevalmistajat, eivätkä suinkaan niiden kantajat.

Pahoittelen postauksen kuivaa kuvattomuutta, mut ei oo just nyt kauheen visuaalinen fiilis.