Posts Tagged ‘Kosmetiikka’



maanantai 23. huhtikuu 2012

Lukijoiden kauneusvinkit

Nyt olisi sitten Estelle & Thildin tuotepaketti arvottu ja sen saa nimimerkki JaaPa. Onnea kovati voittajalle! Toivotaan, että tuotteet ovat sinullekin mieluisat. Voittajalle on laitettu onnenpotkusta jo sähköpostia.

Vastauksia lueskellessa oli ilo huomata, että ihon hyvinvoinnin kannalta oleelliset perusasiat oli kyllä kaikilla ensimmäisenä mielessä, kun mietittiin parhaita ihonhoitovinkkejä. Lähes poikkeuksetta esiin nostettiin ensimmäisenä elintavat ja tuotteet tulivat tärkeysjärjestyksessä sitten vasta kakkosena. Nimimerkki Ahle kiteytti sen esimerkiksi näin:

Kaikki ne äidiltä opitut neuvot on käytössä; vettä sisäisesti ja ulkoisesti, kunnon kosteusvoide, puhtaus, terveet elämäntavat, kuorinta ja ihonpuhdistus säännöllisesti..

Kyllä äidit tietää ja heitä tosiaan kannattaa tässäkin asiassa kuunnella!

Veden juonnin tärkeyttä korostettiin kyllä lähes kaikissa 200 vastauksessa niin pontevasti, että toivon sen tosiaan nyt vihdoin omaankin päähäni iskostuvan. Olen nyt itse saanut muutaman viime viikon aikana tilannettani hieman paranemaan ja onnistun useimpina päivinä jo kumoamaan yli litran vettä, mutta sehän ei nyt suinkaan vielä riitä. Eli opettelu jatkuu edelleen, mutta torstaina nähdään jo onko nestetasapainoni parantunut yhtään, sillä silloin on vuorossa uusi kehonkoostumusmittaus. Jännittää! Kerron tuloksista sitten taas teillekin.

Mutta jos noihin ihonhoitovinkkeihin vielä palataan, niin kertaushan ei ole koskaan pahitteeksi, joten tässä vielä hieman poimintoja teidän vastaustenne joukosta.

Sisäisesti

  • Sisäisesti öljyjen käyttäminen. Siis esimerkiksi pellavaöljy tai omega 3 tyrniöljykapselit saavat varsinkin kuivan ihon hehkumaan. -Matilda
  • Vettä kun juopi riittävästi, niin ihokin kiittää. -Lotta
  • Atooppinen ihottumani helpotti sisäisellä tyrniöljykuurilla. Suosittelen. -Susanne
  • Syö paljon kasviksia ja vähän roskaruokaa. -Heidil
  • Kosmetiikassa ja ruoassa käy ihan sama periaate; mitä vähemmän lisäaineita ja prosessointia sitä parempi keholle ja iholle. -Lentoemo
  • en tiedä sitten monellako toimii, mutta oma ihoni parani huomattavasti kun jätin hiivan pois ruokavaliostani vatsavaivojen takia. -Maiiiiii
  • Positiivinen elämän asenne huokuu myös ihossa :) -Esberalda

Liikunta ja ulkoilu

  • Ulkoilu / lenkkeily vesisaateessa ilman meikkiä. Sen jälkeen kasvot tuntuvat aivan ihanilta. :) -Sanna
  • Kasvojumppa lisää verenkiertoa ja sillä on myös kohottava vaikutus. -Otsakiehkura
  • Näin kevään korvalla suojakerroin on tärkeä. Iho näyttää nuoremmalle kun ei anna pahojen säteiden päästä tuhoamaan kudosta! -Manuu

Rutiinit

  • Ihonhoitovinkkini on yksinkertainen: rasvat nassuun aamulla ja illalla, silmänympärysvoidetta ainakin pari kertaa viikossa, ei ikinä meikkien kanssa nukkumaan ja tarpeeksi vettä. -Katri
  • Meikkien peseminen JOKA ILTA! vaikka olis kuinka humalassa :D -Jjansku
  • Naaman tuuletus ilman meikkiä niin usein kuin mahdollista. -Muunica
  • Kuori ihoa säännöllisin väliajoin -Ninni
  • Kannattaa käydä kosmetologilla säännöllisesti -Sarita
  • Sauna ja kosteuttava naamio -kombinaatio toimii ainakin minulla! -Sari

Luonnontuotteet ja elintarvikkeet

  • Puhdas karitevoi! Mahtava tehokosteuttaja, toimii myös huuli-ja kynsinauhavoiteena. -Vendela
  • Vartalolle halpa kuorinta: kahvia ja hunajaa sekaisin, kun suihkuttaa pois niin pitää kattoo ettei jää mitään jäämiä. Ja sitten kosteutus vauvaöljyllä. -Maikki
  • Itse kuorin kasvoni n. kerran viikossa ruokasoodalla ja pehmeää tulee. -Johanna
  • Hunajaa iholle ennen löylyyn menoa ja hierotaan hiljaa löylyissä, on pehmeä iho suihkun jälkeen ja vartalovoide imeytyy helposti. -Klaara

Hyväksi havaittuja tuotteita

  • Clarinsin Beauty Flash Balm on hieno tuote meikin alle, erityisen hyväksi havaittu maanataiaamuisin :) -Tanja
  • Tällä hetkellä vannon Lumenen heleyttävän päivävoiteen nimeen, se antaa kivaa hehkua kasvoille! Eppu
  • Yksi kiva tuotetuttavuus muuten oli Lumenen 2in1 kuorintavoide/naamio, pieni keltainen putkilo, oliskohan nimi Touch of radiance. Se ei ärsytä ihoa, koska ei sisällä isoja rakeita, mutta tekee ihosta ihanan sileän ja pehmeän. -Heini
  • Bepanhten korjaa pienet ihovauriot, sinkkivode vaalentaa näppyarpia. -Eini
  • Apteekista saatava Avenen lähdevesisuihke on koukuttavan ihana tuote! Rauhoittaa ja pehmittää ihon nopeasti – ja suihkuttelu on hauskaa. -Tropnordique
  • Bonacuren aloe veraa sisältävä hoitonaamio on osoittautunut mahtavaksi vaihtoehdoksi kutisevalle ja kuivalle atooppiselle päänahalle -Vendela
  • Paras kauneusvinkkini onkin kevyesti päivettävä tuote. Itse käytän St. Tropez´n everyday moussea, joka ruskettaa ihoa kauniisti. Päivettynyt iho näyttää huomattavasti tasaisemmalta ja virheettömämmältä! -Tiia L
  • “vanhan kansan” vinkki on sinkkipasta (apteekista), joka kuivattaa näpyn yön aikana. -Tättärää
  • jos ja kun niitä näppyjä ilmestyy, The Bodyshopin Tea Tree Blemish Gel on oiva apu! -Anna

Näiden vinkkien myötä toivotan mahtavia naamapäiviä kaikille!


tiistai 17. huhtikuu 2012

Voita luonnonkosmetiikkaa!

Se olis sitten toisen blogisynttäriarvonnan aika!

Ruotsalainen lastentuotteista alkunsa saanut luonnonkosmetiikkamerkki Estelle & Thild on ollut minulle aiemmin tuttu vain nimenä, mutta ensikosketuksen itse tuotteisiin sain vasta kevättalvella, kun erään pressitapahtuman lahjakassista löytyi Estelle & Thildin Rose Otto -sarjan kasvoöljy.

Ehdin käyttää öljyä pari viikkoa, kun minuun sitten otettiin yhteyttä Yliopiston Apteekista josko olisin kiinnostunut kokeilemaan E&T:n ihonhoitotuotteita. Ja koska ainakin öljyn myötä saamani ensikokemukset olivat varsin positiivisia, vastasin ilahtuneena myöntävästi. Erityisen mukavaa asiasta tekee se, että sain muutaman tuotteen myös teille arvottavaksi.

Mutta ennen give away -osiota, hieman omia fiiliksiäni kokeiluun saamistani tuotteista.

En muista ainakaan montaa kertaa aiemmin kokeilleeni mitään öljymuotoista tuotetta kasvoille ja olinkin hieman epäluuloinen. Minä nimittäin ajattelin, että “yääh, tää ei kuitenkaan imeydy kunnolla ja sitten jää sellanen ällöttävä lähmäinen olo pitkäksi aikaa”. Yllätyksekseni ja onnekseni tuo henkilökohtainen naaman rasvaamiseen liittyvä kauhukuvani ei kuitenkaan toteutunut, vaan talven jäljiltä rapisevan kuiva ihoni imaisi öljyn sisuksiinsa ahnaasti kuin deeku päivän ensimmäisen oluen. Eli hyvin upposi.

Olen nyt käyttänyt öljyä reilun kuukauden ajan etenkin iltaisin lisäten päälle vielä normaalin yövoiteen. Ja voisin väittää, että ihoni on tuntunut huomattavasti kosteutetummalta, kimmoisammalta ja pehmeämmältä kuin aiemmin. Ja juuri tänään kehoitin muruakin tuuppamaan samaa tavaraa rutikuivaan ja hilseilevään nassuunsa. Ja hänenkin kommenttinsa oli, että “ei krinnaa ollenkaan niinku normaalisti!”

Yliopiston Apteekin nettikaupasta sainkin sitten kokeiltavaksi kevyesti väriä antavan huulivoiteen sekä E&T:n hajusteettoman herkälle iholle tarkoitetun sarjan ihonhoitotuotteita. Paketti sisälsi puhdistusgeelin, kasvoveden, päivävoiteen ja yövoiteen, joten olen siis nyt parin viikon ajan hoitanut koko päivittäisen ihonhoitorutiinini näillä tuotteilla.

Viime syksyisen ihokatastrofin jälkeen kaikkein uusien tuotteiden kohdalla on aina päällimmäisenä pelko siitä, että mitä jos ne aiheuttavat jotain ongelmia. Mutta nämä ekosertifioidut tuotteethan ovat tosiaan herkälle iholle tarkoitettuja ja allergiatestattuja, joten ainakin tähän saakka on minunkin  nassuni tuotteista tykännyt.

Puhdistusgeeli on koostumukseltaan melko nestemäistä ja vaahtoaa veden kanssa hyvin maltillisesti. E&T:n mm. avokado- ja manteliöljyä sisältävä geeli puhdistaa iholtani mielestäni hyvin sellaisen peruspäivämeikin jättäen ihon mukavan pehmeän tuntuiseksi. Tämän tuotteen kanssa ei siis tarvitse pelätä sellaista kiristävää ja liian syväpuhdistettua tunnetta.

Kasvovesi jatkaa samalla miellyttävällä ja hellävaraisella linjalla. Se jättää kasvoille ihanan raikkaan ja sellaisen hieman viilentävän fiiliksen.

Kosteusvoiteista tykkään enempi päivävoiteesta joka on kevyt ja helposti levittyvä. Ei yövoiteessakaan varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta sen koostumus on hieman sellainen tahmaisempi eikä levity ihan niin helposti kuin itse voiteelta toivoisin. Mutta tähän on sitten kyllä taas auttanut tuo öljyn käyttäminen yövoiteen alla. Mutta lopputulos on joka tapauksessa ollut varsin pehmoinen ja miellyttävä molempien voiteiden kanssa olipa alla sitten öljy tai ei. Eli kaikin puolin hyvältä ovat nuo tuotteet tuntuneet ainakin näin lyhyellä käytöllä.

Itse en ole mikään kummoinen kosmetiikantuntija enkä näin ollen osaa hifistellä millään pikkuyksityiskohdilla. En siis tuijottele naamaani tutkien onko joku juonteeni tasoittunut joitakin tuotteita käyttämällä jonkin nanomillimetrin verran. Osaan sanoa vain onko ihoni joidenkin tuotteiden käytön myötä pysynyt ennallaan, muuttunut paremmaksi tai pahemmaksi.

Ja näiden Estelle & Thildin aineiden kanssa läträtessä olen ilokseni huomannut ainakin sen, että ihoani ei kiristä läheskään niin usein kuin ennen, eivätkä esimerkiksi silmänaluseni ainakaan tällä hetkellä hilseile ja muutenkin kasvojen iho tuntuu yksittäisiä näppyjä lukuunottamatta mukavan pehmeältä. Eli ainakin toistaiseksi kaikki hyvin.

Jos siis kiinnostuit näistä Estelle & Thildin tuotteista, niin nyt olisi Yliopiston Apteekin nettikaupan toimesta yhdelle onnelliselle tarjolla kuvassa näkyvä kolmen tuotteen setti. Eli nuo hajusteettomat herkällekin iholle sopivat päivävoide sekä yövoide ja niiden lisäksi vielä sulavasti levittyvä ja tahmaamato sävytetty huulivoide. Palkinnon arvo yhteensä n. 75 €.

Mikäli haluat osallistua tuotepaketin arvontaan, niin kerro kommentissasi jokin hyväksi havaitsemasi ihonhoitovinkki, oli se sitten jokin tuote, ruokavalio taikka toimenpide. Jos hyvä materiaalia kertyy, niin voisin koota niistä vaikka postauksen!

Osallistumisaika päättyy lauantai-iltana klo 23.59. Muistathan myös nimimerkki ja sähköpostiosoite.


lauantai 14. huhtikuu 2012

Treeni kehittää myös mieltä

“Hemmetin Gestapo-nauta, lykkäsitkö sä ihan salaa sinne lisää painoja!?”  Mm. edellinen huudahdus kaikui tänä aamuna siinä kahdeksan jälkeen Porin Ladylinella. Se olin vaan minä, joka kutsuin ihanaa henkilökohtaista valmentajaani Tarua kauniilla hellittelynimillä. Se rintapunnerrusarja kyllä meinasi sitten hieman häiriintyä, kun purskahdettiin molemmat hihittämään ihan hervottomana.

Tuo lausahdukseni kiteyttää mielestäni mahtavasti sen miten kovasti, mutta samalla rennolla fiiliksellä niitä hommia siellä salilla Tarun kanssa tehdään. Hiki virtaa, rauta nousee ja persauksen ja allien lisäksi harjoitusta saavat myös otsaa rypistävät lihakset jotka joutuvat koville viimeistään joka sarjan viimeisillä toistoilla, mutta huumoria ei onneksi unohdeta.

En minä vielä ole oppinut varsinaisesti nauttimaan siitä touhusta, mutta kerta kerralta sitä tuntuu aina oivaltavan jotain uutta ja samalla se inhon ja nautinnon suhde taas muuttuu askel kerrallaan nautinnon nostaessa pisteitään.

Olen nyt nämä ensimmäiset viikot tehnyt ohjelmaa jossa on viisi liikeparia kuten jalkaprässi ja vatsalihasliikkeet tai rintapunnerrus ja alataljasoutu. Kunkin parin liikkeitä tehdään aina vuoronperään 3 sarjaa ja toistomäärät ovat sarjoissa keskimärin siellä 15 tienoilla. Näiden 2×3 sarjojen jälkeen siirrytään sitten seuraavan liikeparin kimppuun jne.

Painot on koitettu kaikissa liikkeissä hakea sellaisiksi, että sarjat jaksaa tehdä loppuun juuri ja juuri. Eli viimeisiä toistoja tehdessä kuuluisi sen otsan jo melkoisesti rypistyä ja suusta päästä hieman perkelettä. Ja pääsehään sieltä. Etenkin siinä vaiheessa, kun luulet sarjan jo vihdoin loppuvan, käskyttää Taru  piiskuri vierestä, että “vielä menee kolme lisää!”. :D

Mutta se onkin ollut tässä valmentajan kanssa treenaamisessa se yksi oivaltamisen paikka, että “minä jaksankin enemmän kuin itse kuvittelen”. Usein on tilanne, että itse luulen vaikka kolmannentoista toiston olevan ihan vihoviimeinen jonka vaikkapa rintalihakseni jaksavat, mutta valmentajan piiskauksen avulla olen löytänyt itsestäni sitä sisua ja voimaa jota en kuvitellut sisälläni olevan.

Eli itse luovuttaisi usein ehkä turhan helpolla tai tekisi sillä samalla jo helpolta tuntuvalla painolla kuin edellisellä viikolla, mutta Taru tuuppaa sen yhden vitosen lisää heti jos tekeminen alkaa vaikuttaa liian kevyeltä ja iisiltä.

Toinen tärkeä hyöty noista tapaamisista henkilökohtaisen valemntajan kanssa on tietysti se, että toi se osaava ammattilainen tietää itseäni paremmin millainen ohjelma on järkevä juuri minulle. Hän myös osaa antaa vaihtoehtoja sellaisille liikkeille jotka eivät kenties sovi itselleni ja opastaa muutenin tekniikassa.

Vaikka kuntosaliharjoittelu ei ole itselleni ollut vierasta aiemminkaan, niin ei silti ole yhtään pahitteeksi, että siinä vierellä on nyt aluksi aina välillä tyyppi huomauttamassa pienistäkin virheistä. Siten ne oikeat ja turvalliset tekniikat pureutuvat mieleen pikku hiljaa.

Itselläni on melkoisia ongelmia erilaisten yliliikkuvuuksien kanssa ja sen vuoksi täytyy joissakin liikkeissä noudatta oikein erityistarkkuutta, jottei tee itselleen hallaa. Etenkin alaselässäni oleva yliliikkuva nikamaväli on sellainen joka asettaa hieman rajoitteita ja vaatii erityistä tarkkaavaisuutta.

Olentoki oppinut itse jo vuosien varrella tiedostamaan selälleni huonot ja ikävät liikkeet, mutta Taru on osannut neuvoa hyviä vaihtoehtoisia tapoja tehdä liikkeitä joita olen itse “pelännyt”.

Olen nyt näiden muutaman viikon aikana oppinut jo paljon asioita. Tänään minulle esimerkiksi valkeni ihan konkretian kautta aamiaisen tärkeys.  Se kun on aina ollut minulle jotenkin ihan kauhean vaikea asia. Ei vaan ole jaksanut, ehtinyt, halunnut, viitsinyt aamuisin syödä. No, tänään ponkaisin sitten salillekin käytännössä katsoen suoraan sängystä ja nyt mä todella huomasin mitä se tarkoittaa, että energiavarastot ovat todellakin yön jäljiltä ihan tyhjinä.

Kyllä minä sen treenin jaksoin tehdä, mutta fiilis oli ihan erilainen ja nimenomaan huonompi kuin parissa edellisessä aamutreenissä joita ennen olin väkisellä syönyt jotain. Sen ppuhdin puuttumisen niiiiin tunsi. Ja sitten kun tunnin puhisemisen jälkeen lähdin ovesta ulos, iski heikotus lähes pelottavan voimakkaana. Kädet tärisivät, pyörrytti ja teki mieli  vain rojahtaa maahan itkemään.

En siis enää kos-kaan mene aamulla urheilemaan syömättä. Ja ymmärrän nyt, että asia kuulu muotoilla niin, että en enää koskaan poistu aamulla kotoa syömättä. Näin sitä oppii ihan perusasioita sitten aikuisiällä kokemuksen kautta.

Olen oppinut myös sen, että niin huono aamuihminen kuin olenkin, niin salille meneminen on ehdottomasti miellyttävämpää aamulla kuin illalla. Minä ahdistun siitä iltaruuhkan pimupaljoudesta. koen jotenkin todella ahdistavana ja nolona ähistä ja puhista siellä pää punaisena kaikien niiden hoikkien, nuorien kuntopyörässä lehtiä lukevien ja hikipisaaraakaan sisäreisiä treenatessa vuodattamattomien naisten joukossa. En osaa selittää sitä ahdistuksen tunnetta ja syytä sen tarkemmin, mutta minun on jotenkin huomattavasti helpompi keskittyä ja upota omaan tekemiseeni, kun paikalla ei ole kovin paljon muita ihmisiä.

Ihmispelkoni voittaa siis aamu-unisuuteni ja suuntaan raudannostelureissuille mieluummin aamu seiskalta kuin 12 tuntia myöhemmin. En tiedä pitäisikö ennemmin olla huolissaan tuosta tekemistäni rajoittavasta ahdistuksesta vai iloita siitä, että olen edes pakon kautta löytänyt itsestäni hieman aamuihmistä.

Tällaisia ajatuksia ja tuntemuksia siis nyt muutaman viikon treenailu tuonut mieleeni. Maanantaina sitten jälleen puntteja nostelemaan, mutta viikonloppu on pyhitetty levolle ja hauskanpidolle. Huomenna nimittäin tavataan vanhojen opiskelukavereiden kesken MD01 Ten Years after -bileiden merkeissä Se siis tarkoittaa sitä, että siitä on jo yli 10 vuotta, kun minä ja luokkakaverit tapasimme aloittaessamme yhdessä medianomiopinnot. Niin se vaan aika rientää ja naama rupsahtaa.

 PS. Kuvassa näkyvät Reebokin kengät saatu blogin kautta. Myös Lady Linen henkilökohtainen valmennus on minulle maksutonta.


sunnuntai 08. huhtikuu 2012

Pakkelit ja laastit

Minulla tuli tartuttua tänään kameraan samalla kun sudin pakkelia naamaani, joten saatte nyt kuvien myötä kurkistaa miten ja millä tuotteilla mun kohtuullisen mielikuvitukseton perusmeikkini syntyy.

Tässä karu lähtötilanne. Tai no, ei se nyt muuten niin kauhean karu edes olisi, mutta mulla tuntuu tuo naama kukkivan kesät talvet ja pakkomielteisenä nyppijänä ja näprääjänä kasvoissani on koko ajan jotain auki ja ruvella.  Ei hyvä. Pitäisi varmaan oleilla ja nukkua jotkut tumput kädessä niin kuin pikku vauvat, jotta en ronkkisi naamaani.

Kosteusvoiteen olin tietenkin naamaani tuutannut jo aiemmin ja alla olevassa kuvassa näkyvillä tuotteilla sitten vedin tämän päiväisen naamarin pohjat.

Look by Bipa -meikkivoide tarttui ekan kerran mukaan viime kesän Wienin pikapyrähdyksellä, kun tarvitsin pikaisesti meikkivoiteen reissussa loppuneen tilalle. Bipa-kosmetiikkaketjun oman halpissarjan tökötillä oli hintaa vaivaiset kolme euroa enkä odottanut siltä mitään enempää kuin, että sillä pärjäisi kahden päivän reissun.

Ne odotukset ylittyikin sitten reippaasti ja tuosta superhalvasta kevyesti peittävästä ja helposti levittyvästä tuottesta tuli suuri lempparini. Nyt maaliskuisella Wienin reissulla pitikin sitten luonnollisesti hankkia pari purtiloa lisää ja Jonna saa ennen Itävallasta paluutaan vielä tehtäväksi ostaa mulle muutaman varastokappaleen.

Meikkivoiteeseen sekoitin hieman Lumenelta saamaani ihon sävyn heleyttäjää. Itselläni ei ole tätä tuotetta aiemmin ollut, mutta monen tutun olen kuullut hienovaraisesti hehkuvaa ainetta kehuvan. Heleyttäjä on ollut minulla nyt vasta vajaan viikon, mutta olen jo aivan ihastunut ja koukussa.

Silmänalusilleni sopivimmaksi “laastiksi” olen erinäsiten kokeilujen jälkeen todennut tuon Garnierin Anti Dark Circles -roll onin. Tämä tuote päätyi meikkipussiini testattuani sitä ensin kaverilta. Mä nimittäin olen todella arka ostamaan mitään uutuusmeikkituotteita ihan vaan “sokkona” testimielessä. Useimmiten uudet tuotteet löytävätkin siis luokseni niin, että olen päässyt niitä jossain jo kokeilemaan.

Nveyn eco -peitevoiteella sitten yritän vielä epätoivoisesti hieman peitellä nyppyjä ja näppyjä, mutta mitään hirveää pakkelikasaa en halua iholleni vetää vaan pidän pohjan aika kevyenä vaikka se tarkoittaakin sitä, että näppylät hieman näkyvät.

Tuolta näyttää nassu noiden neljän töhnän jäljiltä. En halua ihosta liian mattaa, joten saatan usein jättää normipuuterin laittamatta. Niin kävi tänäänkin. Toinen syy puuterin pois jättämiseen on se, että en tällä hetkellä omista yhtään sellaista puuteria johon olisin oikeasti tyytyväinen. :P

Seuraavaksi on sitten sen varsinaisen naaman maalaamisen vuoro. Jostain sitä on yritettävä väriä tähänkin haamuun keksiä ja tarpeeseen tulee tuote jos toinenkin.

Kuvassa on ne tuotteet jotka on viime aikoina useimmiten eksynyt laatikoiden kätköistä meikkipussiin ja naamaan saakka. Tänään taisin sutia pikkuisen joka rasiasta.

Takimmaisena Diorin ikivanha aurinkopuuteri joka on joskus muuttanut mamman meikkipussista minulle. Se ei vaan ikinä tunnu loppuvan.

Mustassa pikkurasiasa MSCHICin varjostusväri jolla koitan toisinaan varjostella buldog-poskiani kapoisemmiks onnistumatta siinä kuitenkaan kovin hyvin. :D

Poskille väriä tarjoaa toinen Itävallan ihme, eli Bipan parin euron posipuna. Tämäkin kuulunut suosikkeihin siitä saakka, kun se viime kesänä ostoskoriini nappasin. Hyvän ei tosiaan aina tarvii maksaa paljoa.

Kevyttä lisähehkua ja tervettä väriä tähän vaaleaan lakanaan taiotaan sitten Lumenen Touch of Radiance Crystal -hohdepuuterilla (ai miten niin tuotenimi from hell?), jonka ihana Iina minulle ystävällisesti lahjoitti .

Ja kun kaikkia noita on sutinut kulloisenkin fiiliksen mukaisesti sinne sun tänne, niin naama saattaa näyttää vaikkapa samalta kuin yllä olevassa kuvassa. Olen aurinkopuuterien ja poskipunien käyttäjänä melko varovainen luonne, joten ei mikään hurja muutos, mutta hieman terveemmän värinen mimmi sieltä peilistä kuitenkin katsoo.

Perus työpäiviin mulla harvemmin kuuluu esim. luomivärit (ja noi aurinkopuuteri ja poskipunahommatkin vedetään lähinnä pikaisesti jollain yhdellä tuotteella), mutta tänään ei ollut kiire mihinkään joten hipaisinkevyesti väriä luomillekin.

Luomiväreissä ikuisuussuosikkejani on Diorin viisikot, mutta hintansa vuoksi niitä harvemmin tulee hankittua joka sesongin väreissä. Olenkin sitten tyydyttänyt luomivärihimojani usein Isadoran nelikoilla jotka ovat lemppareitani edullisemmista merkeistä. Sopivat hienosti omaan usein melko luonnollisuushakuiseen meikkaustyyliini.

Lumenelta saamani Blueberry luomiväri duon tummempi sävy on osoittautunut varsin oivalliseksi sävyksi silmien lähes keveitä alarajauksia varten. Ja onhan nuo duon värit muutenkin varsin käyttökelpoiset. Paletin sävy/nimi on Wild Forest/Honkien huminaa.

Muuten piirrän silmät päähäni monivuotisella luottoliidullani eli vedenkestävällä Diorin Crayon Eyelinerilla. Myös ripsiväri on taas tällä hetkellä Dioria, kun ostin lentokentältä tuon Diorshow Blackoutin. Yhtä loistava on kuin aiemmatkin Diorshowni, mutta täytyy sanoa, että tämä on todella veden- ja ihan kaiken pitävää kamaa.

Vaikka kuinka pesen naamani ja käytän silmämeikin poistoainetta niin tuntuu, että aina aamulla löytyy vielä silmien alta rippeitä edellisen päivän ripsarista ja eyelinerista. Mutta luulen sen tarkoittavan vain sitä, että pitää etsiä parempi putsari. Eli meikäläisen kokemus on, että nämä värit eivät irtoa Lumenen waterproof silmämeikinpoistoaineella, niin toimivaa kun se on muuten aina ollutkin.

Kulmakarvojen kolosia täyttelen elämäni ensimmäisellä kulmakynällä joka on Sokoksen We Care Icon -merkkinen.

Niin kovasti kuin olenkin viimeisen vuoden aikana opetellut käyttämään huulipunia, niin työpäiviin ja muuhun kiireiseen arkeen tuntuu vaan edelleen luonnollisemmalta sipaista huuliin vain jotain kiiltoa. Huulipunan aika on sellaisina päivinä, kun tiedän että minulla on aikaa ja viitseliäisyyttä aina välillä vilkaista peilistä missä ne punat kulloinkin menee. Huomaamattoman värisiä huulikiiltoja puolestaan uskaltaa helposti lisäillä ilman peiliäkin.

Viime päivinä olen kiillottanut huuliani kokeiluun saamallani Gina Tricotin juuri myyntiin tulleen kosmetiikkasarjan lähes värittömällä kiillolla. Rajoja piirtelin hieman Diorin kynällä. Mulla on monia vähän tyyrimmän puoleisia huulikiiltosuosikkeja kuten esim. Diorin Addict lipglossit, mutta olen vuosien satossa huomannut, että minulla ei ole varaa hankkia tarvitsemaani huulikiiltoarsenaalia muuta kuin edullisilla versioilla.

Niitä tuubeja kun tosiaan on oltava yhtäaikaa olemassa lähemmäs parikymmentä jotta niitä voi viskellä joka ikisen omistamansa laukun pohjalle ja takkien taskuihin. Niinpä nuo Ginankin kolmen euron kiillot ovat juuri hyvän hintaisia ostettavaksi kassikaupalla ja jälki ja tuotteen koostumuskin olivat varsin kelpoja omiin tarpeisiini.

Niin julmetun pitkä romaani siitä tuli vaikkei ämmä tämän värikkäämmältä sen jälkeen näytäkään. Mutta on se nyt astetta edustavampi kuin lähtötilanne. :D

Jos luit koko paatoksen tänne saakka, niin ansaitset kymmenen pistettä ja papukaijamerkin!

PS. Osa postauksen tuotteista (lumenet ja Gina Tricot) saatu ilmaiseksi.


sunnuntai 18. maaliskuu 2012

Nättipäivä

 Ihana, ihana talvilomani alkaa vedellä viimeisiään ja töihin paluu on edessä taas tiistaina. Mutta hurjasti kaikkea mukavaa on tähän puoleentoista viikkoon kyllä mahtunut.

Yksi loman huipuista tapahtumista oli tietenkin perjantaina juhlitut Indiedaysin 2 v -synttärit. Minulla ei vielä ole käsissäni kuvia asustani, joten siitä lisää myöhemmin. Nyt voisin kuitenkin muutamalla kuvalla esitellä hieman tukka- ja meikkilookkiani.

Sen lisäksi, että juhlin 2 vuotiasta Indiedaysiä, niin otin itselleni oikeuden samaan syssyyn juhlistaa myös omaa 5 vuotta täyttävää blogiani. (viisi vuotta! miettikää!!) Ja koska oli niin paljon aihetta juhlaan, halusin hemmotella itseäni unohtamalla tukan väkerys -ja meikkausstressin ja varasin ajan kampaajalle ja meikkiin. Salla liittyi seuraani ja kävimme teettämässä itsestämme ihmiset mahtavien mimmien, Jessican ja Suviannin taitavissa käsissä Olet Ihana! -salongissa.

Myös Salla-kaunokaisen Focus on Fashion täytti viisi vuotta nyt maaliskuussa. Mehän ollaan siis Salluskan kanssa varsinaisia senioribloggaajia! Onnea siis Sallalle ja Focus On Fashionille!

Olet Ihana!:n tytöt noudattivat toiveitani ja taikoivat tukkani taidokkaasti tötterölle ja silmät somasti sumuisiksi kera muutaman ripsitupsun. Kummaisia huulipunia en halunnut, ettei olo tuntuisi liian “meikkipelleltä”. Plus mä en olis kuitenkaan muistanut lisäillä punaa pitkin iltaa joten ne punat olis ollut ekan skumppalasin reunassa.

Mutta kyllä mä vaan harvinaislaatuisesti olin kovin tyytyväinen nassuuni ja olo oli pitkästä aikaa nätti. Ainakin alkuillan ajan. Jatkoilta otetuissa kuvissa on kyllä taas ihan entisenlainen hikinen ja kiiltävä monsteri. Mut ei se onneks menoa juuri haitannut.

Viimeisellä kuvalla tarjotaan sitten taas vähän hernettä herkimpien nenukkaan vetämistä varten. Siis aatella, kehtaa tolleen tissiliivit vilkkuen taas esiintyä! Ja vielä tollasessa makkarankuoressa!

Kuvan tarkoitus on mahtavan kauneuteni lisäksi esitellä millaisiin alusveremeisiin tää pyllerö luottaa. Oon jäänyt talven aikana ihan koukkuun erilaisiin kevyesti muotoileviin alusmekkoihin ja toppeihin. Mitään megasuperpuristusta mä en halua käyttää, vaan tykkään, että henki kulkee ja istuminenkin onnistuu.

Perjantaina mä sujautin juhlakoltun alle Seppälästä hankkimani lyhyen alusmekon, joka ei sen kummemmin kohota tai litistä, mutta saa muut vaatteet laskeutumaan astetta paremmin sekä mummopöksyjen ja inhottavienkamalien sukkahousujen rajat edes hieman huomaamattomammiksi.

Vararenkaiden naamiointi- ja kuritus -topeista ja muista kavereista luvassa lisää juttua vielä jossain vaiheessa. Mulla on monta hyvää suositusta mielessä!