Tästäkin asusta näkee muuten taas, että mä olen patologinen hihojen ja lahkeiden käärijä. Mä vaan inhoan täyspitkiä hihoja, kun ne tuntuu olevan aina jotenkin tiellä. Ja lahkeet nyt pitää kääriä ihan jo senkin takia, että kengät ei vaan ikinä peittyis. Jos on jostain syystä jalassa sellaset kengät jotka haluais peittää, niin sitten on jotain vialla. :D

Nellyn nahkaballerinat alkaa pikkuhiljaa vihdoin muotoutua omalle kintulle sopivaksi, joten nämä tulevat varmasti olemaan yhdet tulevan kesän suosikkikengistä. Mukavaa nahkaa kun ei voita kesäjalkineissa mikään.

Muutakin ihanaa nahkaista tämän päivän asuun sisältyi, tuo musta Zaran laukku nimittäin. Ostin laukun maanantaina Helsingissä ollessani rakastuttuani sen pehmeään nahkaan ja yhtä aikaa löysän rentoon, mutta särmikkääseen olemukseen.

Läpän reunat ovat viimeistelemättömät ja tyhjänä laukku painuu rennosti ruttuun. Pohjaa kiertävä hopeanvärinen metallikehikko kuitenkin tuo veskaan hieman ryhtiä ja pitää huolen, että se pysyy jämäkästi pystyssä pöydällä.

Laukussa on myös ohut olkahihna, mutta sen saa näppärästi sujautettua piiloon laukun sisään jos haluaa kantaa laukkua clutchin tapaan.

Tuo olkahihna oikeastaan ehtikin jo saada otsasuoneni hieman pullistelemaan, sillä huomasin eilen töistä lähtiessäni, että hihna oli jo alkanut uhkaavasti irtoilemaan ompeleistaan. Ekaa päivää käytössä jumalauta!! Tai no oli se maanantai-iltana, mutta se nyt ei ehkä muuta asiaa. :D

Soittelin sitten tänä aamuna Zaraan ja kysyin, et mitenkäs toimitaan, kun teiltä ostettu veska ei ilmeisesti ole tarkoitettu kestämään enempää kuin huulipunan ja luottokortin painon. Kehottivat suuntaamaan suutarille ompeluttamaan hihnan paremmin paikoilleen ja toimittamaan sitten kuitin heille niin hyvittävät korjauskulut. Ystävällisesti ja hyvin siis hoitivat mielestäni tämän probleematilanteen.

Ja niinpä kipaisin samoin tein vakkarisuutarilleni Porin Isokarhuun ja nyt laukku kantaa sitten jälleen huulipunan ja luottokortin lisäksi myös koko lompakon, meikkipussin ja vielä kameran. Testattu on. Mahtuu. Eli kyseessä on juuri täydellisen kokoinen lähes kaiken kanssa yhteensopiva laukku. Tykkään.

Voi eiiiii! Mä näytin tänään ihan lentoemännältä. Ei kyllä ollut ihan tarkoitus, mutta niin siinä nyt vaan kävi.

Menin jossain mielenhäiriössä tilaamaan H&M:n aleosastolta tuollaisen sini!!valko-raidallisen mekon, kun hintaa oli vain onnettomat 12,45 €. Mekko tupsahti postiluukusta juuri sopivasti samalla hetkellä, kun ryntäilin ympäri kämppää etsien jotain päällepantavaa.

Mekko mahtui, tuntui mukavalta päällä ja näytti kaikesta sinistä väriä kohtaan tuntemastani ennakkoluulosta huolimatta mielestäni aika kivalta. Ja pirteisiin oransseihin ballerinoihin yhdistettynä kokonaisuus oli jopa itselleni ennennäkemättömän raikas. Joten niin se sitten kymmenen sekunnin puntaroinnin jälkeen jäi päälleni siitä huolimatta, että sininen väri tai raidat ei ole kumpikaan ollut ikinä mun juttu. (Mekkoa muuten löytyy alesta edelleen)

Matkalla töihin aloin sitten pohtia, että ehkä tämä uusista väreistä sun muista aiemmin vieraalta tuntuneista vaatteista tykkääminen johtuu nyt siitä, että sitä mukaa kun mun perse leviää ja vaatteita on sen myötä entistä vaikeampaa löytää, on mun vaan pakko opetella tykkäämään niistä vaatteista jotka sattuu mahtumaan päälle. :D

Oli muuten kevään eka päivä paljain kintuin! Menin kylläkin autolla töihin, joten ei tuo nyt akauhean hurja temppu ollut, mutta tuntuihan tuo nyt vähän oudon kesäiseltä. Ja ai että se on niin näyttävä tuo säärieni raakaa kalkkunafilettä muistuttava väritys. On siis ehkä aika testailla kaikki kaapeista löytyvät blogilahjoina tulleet itseruskettavat mömmöt. Ja todeta viimeistään viikon päästä, että ne ei vaan oo mun juttu.

*Loppupostaus sisältää mainontaa

Mekko ei sitten ollutkaan tämän päivän ainoa sinivalkoraidallinen asia. Kipaisin töihin mennessä noutamassa postista lähetyksen jonka pakettikortissa sisällöksi sanottiin Coca cola light. Hieman mietitytti, että mitä sieltä oikein tulee…

No sieltähän tuli suloinen pieni Coca Cola light -designer-pullo, jonka ulkoasun on suunnitellut Jean Paul Gaultier.

Tiedote kertoi, että tämän raitapaitaisen Day-version lisäksi Gaultier -Colasta on julkistettu myös pitsikorsettikuosinen Night-pullo. Myöhemmin julkaistaan vielä yksi tatuointikuvioin koristeltu Light Cola.

Suomessa nämä ihanat fashion-colapullot tulevat myyntiin Stocmann-tavarataloihin elokuun 30. päivä.

Nyt mä sitten mietin, että raskiiko tuommoisen söpöläisen avata ja juoda vai pitääkö se nyt sitten museoida. :D

Hyvät matkustajat, aloitamme nyt laskeutumisvalmistelut. Kiinnittäkää turvavyönne ja istukaa rauhassa paikoillanne kunnes turvavyön merkkivalo sammuu. Lentoemäntänne kiittää kaikkia tästä matkasta. Tervetuloa uudelleen!

]]> http://tyyliametsastamassa.indiedays.com/2012/05/15/hyvaa-iltaa-hyvat-matkustajat/feed/ 7 http://tyyliametsastamassa.indiedays.com/2012/05/14/rockjumala-lenny-kravitz-suomeen/ http://tyyliametsastamassa.indiedays.com/2012/05/14/rockjumala-lenny-kravitz-suomeen/#comments Mon, 14 May 2012 06:43:11 +0000 Veera http://tyyliametsastamassa.indiedays.com/?p=6594 Aaaaaaaah!!!! Ihanaa, mahtavaa, sekoan onnesta! Kuola valuu näppikselle ja päässä soi! Jaa että mikä mahtoi saada tän ämmän näin sekaisin?

No se, että jumalainen rokkenroll-kuningas, Lenny Kravitz saapuu Suomeen Hartwall Areenalle konsertoimaan 17.9.! Se on huutomerkin arvoinen asia. Minä pääsen sinne keikalle!!!!!!! Se oli sitten näköjään seitsemän huutomerkin arvoinen asia. Onneni kohottaa potenssiin Indiedaysin ja Livenationin yhteistyökampanja jonka myötä nappasin itselleni pari keikkalippua itselleni ja toiset kaksi teille arvottavaksi.

Lennyn levyt ovat pyörineet soittimissani jo teiniajoista saakka ja 2005 vuoden Hartwall areenan keikalla kävin miestä ihmettelemässä myös livenä. Siinä kuulkas pylly pyöri, onnen kyyneleet ja kuola valui ja kiikarien kotiin jääminen harmitti melkoisesti. (oma paikka kun oli lavaan nähden just jossain toisessa päässä areenaa) Tuolta keikalta ostamani upea Lenny juliste on kaunistanut kotiani jo vuosien ajan. Ensin eteisessä laukkujani varjellen ja nykyisin keittiössä päivällishetkiämme katsellen.

Niin hyvin kuin herra Kravitzilla onkin persettä hetkuttavat rock- ja funkrytmit hallussa, niin Itselleni Lennyn tuotannosta kolisee erityisen hyvin kaikki hitaampitempoiset hempeilybiisit kuten I belong to you, Stillness of Heart, It ain’t over til it’s over, I’ll be waiting, Can’t get you off my mind ja tietenkin 2000-luvun alun hitti Again, joka upposi minun teinisydämeeni kuin kuuma veitsi voihin. (Eikä se alastoman Lennyn pikainen vilahtaminenkaan varsinaisesti huonontanut biisiä ja sen videota. :D)  Kymmenestä julkaistusta albumista suosikkejani ovat selkeästi uran alkupään tuotanto oikeastaan aina viidenteen 5 nimiseen levyyn saakka.

Ja kuten ehkä jo postauksen kuvituksesta arvasitte, niin musiikillisten ansioiden lisäksi mä en myöskään varsinaisesti halveksu rockstara Kravitzin ulkomusiikillisia ansioita. Saatoin ehkä hieman huokaista ihastuksesta ja helpotuksesta, kun tyyppi 2005 vuoden Hartwall-keikallaan repäisi encoren aikana t-paitansa kahtia.

Kuvien alkuperät löydät kun googletat kuvahaussa seuraavilla hakusanoilla: Lenny Kravitz without shirt, Lenny Kravitz shirtless ja Lenny Kravitz naked. :D

Tukan mitalla ei ole tämän miehe kohdalla mitään väliä vaan tyyppi näyttää vuodesta toiseen yhtä hengästyttävältä niin rastoissa kuin lyhyemmälläkin karvoituksella. Ja miettikää, mies täyttää parin vuoden päästä jo viisikymmentä!! Huhhuh. Yhtään ei oo vuosien saatossa komistus eltaantunut! Mutta niin hyvältä kuin tämä rock-jumala näyttää paidatta, niin on miehen pukeutumistyylikin aina ollut varsin tyylikästä ja särmikästä ja meikäläisen mieleen.

Oli muuten ihan miellyttävä yllätys Nälkäpeli-elokuvaa katsoessa, kun Lenny käveli valkokankaalle. Minä kun tosiaan olin katsomassa tuota leffaa ilman mitään ennakkotietoja kyseisestä rainasta, joten en osannut asiaa mitenkään odottaa. Reaktioni herran ilmestymiseen taisikin olla jotain välittömän hengästymisen tapaista. :D

Mutta niin.. eipä nyt ihan täysin livetä sivuraiteille.. olihan tällä kuumalla miehellä ilmeisesti jotain taitojakin.. niin joo se osaa laulaa ja soittaa hirveätä läjää erilaisia soittimia. Ja siitä loistavaa musiikkiahan se herra tosiaan tulee tänne Suomeenkin esittämään. (mutta toivon silti, että se repii myös sen paitansa!)

Ja niitä groovaavia säveliä ja peppuun käyviä rytmejä pääsee kuuntelemaan, kun klikkailee itsensä Livenationin lippukauppaan ja hankkii Black and White tour-tiketin. Hinnallakaan ei lippuja ole pilattu sillä sisäänpääsyyn oikeuttava kuponki irtoaa alle kuudella kympillä. Lippujen hinnat 55/58 €. Liput ovat tulleet myyntiin tänä aamuna (14.5.) klo 9. Liput tulevat myyntiin 21.5 klo. 9.00.

Kuten aiemmin tässä postauksessa jo mainitsin, niin omien kahden lippujeni lisäksi tähän kamppikseen kuuluu sellainen ihana asia, että saan arpoa kaksi Lenny-lippua myös teidän kesken!

Jos siis haluat koittaa onneasi ja saada keikkaliput itsellesi ja ystävällesi, niin kerro tämän postauksen kommenttiboksissa mikä on sinun lemppari Lenny Kravitz -biisisi! Muista merkitä kommenttiin nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi. Aikaa osallistumiseen on sunnuntai-iltaan 20.5. klo 23.59 saakka.

Minun tämän hetkinen pakkomielteeni on tainnut käydä täällä blogissa jo aika selväksi. Onko mitään vetoavampaa kaunis oranssi eri vivahteissaan? No on. Nimittäin hurmaavaan oranssit kengät! 

Niin kuin tämän oranssinhimoni, niin tiedätte myös kuinka paljon rakastan kenkiä ja miten  tärkeää minulle on, että ne näkyvät. Kenkiä ei missään nimessä saa haudata jonnekin punttien alle piiloon! Nyt olenkin siis saanut päähäni, että mitkäs ne näkyisivätkään paremmin kirkolta kotio asti kuin jotkut aurinkoisen oranssit popot. Yhdet balleriinat itse asiassa ehdin jo hankkiakin, mutta niin kuin pakkomielteeseen kuuluu, niin eihän ne yhdet tunnu lainkaan riittävän. On saatava lisää ja erilaista.

Olen uuden blogiyhteistyöni innoittamana parin viime viikon aikana viettänyt tuntitolkulla aikaa ihailemalla nettikenkäkauppa Spartoon ihanuuksia. Putiikista kun löytyy vaivaiset  n. 15 000 erilaiset naisten kengät. Ihan oon saattanut muutamat “tahtoo tahtoo”-sätkyt saada.

Mun oranssihimotukseen oli suurena apuna se, että valikoimaa saattoi selata myös värin perusteella, niin löysin helposti eniten kuolaneritystä aiheuttavat yksilöt. Just nyt kiinnostaisi erityisesti nämä kahdet kaunottaret.

United Nuden kiinnostavilla koroilla varustettuja kenkiä ihailin ensimmäisen kerran jo toissasyksyisellä Amsterdamin reissulla. Itse kenkien lisäksi ihastusta herätti myös liikkeen näyttävä esillepano.

Noissa kesäisen värisissä Block Pump -nimisissä korkkareissa mua kiehtoo erityisesti tuo mahtava graafinen ja näyttävä tolppakorko. Muuten melko klassisen mallinen perusavokas saa erikoisesta korosta rutkasti persoonallisuutta ja koron jatkuminen kengän takaosan ulkopuolelle tuo kokonaisuuteen mukavan nyrjähtänyttä fiilistä.

Pistän peukut pystyyn, että nämä nähtäisiin joskus jossain superalessa, niin voisin raskia ne kenties hankkiakin. :D

Jo ennalta tuttujen merkkien lisäksi olen löytänyt tuolta Spartoolta kymmenittäin uusia kiinnostavia kenkämerkkejä. Esimerkiksi Tanskalainen vuonna 2009 päivänvalon nähnyt Emma Go on itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta näyttää kovasti siltä, että kyseistä merkkiä pitänee seurata tulevaisuudessakin.

Emma Go:n suloiset Sally -sandaalit (vai onko ne sandaalit jos varpaat ei näy? onko ne ennemmin ballerinat? en tiiä, apua!) sai mut lähes hyppimään ihastuksesta sohvalla. Siis oranssia! Ja kimallusta! Ja ihana malli! Vähän niinkuin sellaiset nillkkuri herrainkengät mut ei sitten kuitenkaan yhtään.

Ja tyttömäiset ja söpöt! Muttei kuitenkaan liian sirot eikä makeilevat. Miten ihanasti nuo upeat Sallyt kohottaisivatkaan tylsät mustat kesämekkoni ja rönttöiset farkkushortsiasuni uusiin kimaltaviin ulottuvuuksiin! En tiedä kestänkö kesää ilman näitä.

Kuten tuolla jo aiemmin tekstissä mainitsin, niin aloitan tämän postauksen myötä blogiyhteistyön Spartoon kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että muiden samantyyppisten kenkäpostausten ohella nostan tänne muutaman kerran kuussa eniten itseäni ihastuttaneita jalkineita myös Spartoon laajasta valikoimasta.

Hämmensin Facebookissa kavereitani laittamalla statukseksi ennen kolmea, että “Matkalla maistraattiin”, mutta homman oikea laita selvisi kyllä pian toimituksen jälkeen.  Eli minä ja muru oltiin kyllä molemmat paikalla, mutta vain todistajan ja vieraan roolissa. Tällä kertaa rouva-säätyyn saateltiin ihananinen isosiskoni.

Vaikka oli toki sulhanenkin komeana, niin väittäisin silti, että sormuksista huolehtinut bestman oli päivän tyylikkäin ja upein mies. Vai mitä sanotte Hiiripupun lookista? Jätkä on ihan kuin englantilaiseen sisäoppilaitokseen menossa. :D

En ole koskaan ennen ollut maistraattivihkimisessä ja siskoni sanat toimituksen jälkeen kiteyttivätkin kaiken. “Siis oliko se nyt tässä?” :D Kohtuullisen nopea operaatio oli siis kyseessä. Tahdotko ja julistan ja siinäpä se. “En ehtinyt edes itkeä”, jatkoi siskoni johon henkikirjoittaja lohdutti, että “kyllä sinä vielä ehdit itkeä”. Mahtoiko tarkoittaa hääpäivää vai avioliittoa yleensä…

Hääpäivällistä siirryttiin sitten sitten nauttimaan aivan mahtavaan Tampereen Rautatienkadulla sijaitsevaan pieneen ravintolaan nimeltä Ravinteli Bertha.  

Berthan konsepti on mahtava, menu vaihtuu raaka-aineiden saatavuuden mukaan joten lista muuttuu lähes tulkoon viikkottain. Tarjolla on aina kolme alkuruokavaihtoehtoa, kolme pääruokaa ja kolme jälkkäriä. Valitsetpa minkä tahansa kustakin kategoriasta on kolmen ruokalajin menun hinta aina 39 €. Käsittämättömän halpa hinta niin laadukkaasta illallisesta.

Itse söin alkuun parsaa ja kananmunaa bearnaisekastikkeen ja Pecorino-krutonkien kera. Pääruoaksi possua kahdella tapaa (possun poski oli niiiiin mureaa!) kera ohran, herneiden ja bataattipyreen ja jälkkäriksi appelsiinia, kermavaahtoa ja mustaherukkaa. Oih ja voih. Melkoisia nautintoja kaikki. Jo se aluksi pöytään tuotu uunituore luomuleipä sai kaikilla silmät pyörimään päässä silkasta onnesta.

Voin suositella Berthaa todella lämpimästi!

Syöminkien jälkeen oli hetki aikaa nappailla asukuvia ennen taksin tuloa. Minä sain kuviini vauhdikasta seuraa.

Minun ja murun lähtö Porista Tampereelle oli taas töiden jälkeen melko viimetinkaista. Vihkiminen oli klo 15 ja vielä kaksi tuntia aiemmin muruseni ajeli tukkaansa ja minä säntäilin kämppää ympäri repien vaatteita kassiin.

Laittautumiseen ei ollut kummemmin aikaa, joten tuuppasin päähän höyhenkoristeisen mustan pannan ja kiskoin päälleni varman valinnan eli Nanson tiilenpunaisen mekon joka sai kaverikseen Guessin leopardikorot. Yksinkertaista ja nopeaa. Meikki hoitui naamaan autossa matkalla Tampereelle.

Maistraatin parkkihalliin kurvattiin tasan 14.46 eli minuuttia miehekkeen arviota myöhemmin. Eli ei mennyt edes tiukalle. :D

Morsian oli kauniina ja keväisenä omenanvihreässä silkkileningissä ja pinkeissä koroissaan. Kaulassa oli isoimmalta siskolta lainatut helmet jotka siskojeni isä on aikoinaan ostanut äidillemme ensimmäisen lapsen syntymisen kunniaksi. Eli helmet olivat asun “jotain vanhaa”.

Mekon alla piilossa olleen “jonkun sinisen” sulhanen nakkasi kotiin päästyämme seurueen ainoalle naimattomalle miehelle eli minun murulleni. Hiiripupua ei vielä otettu mukaan sukkanauhasta taistelemaan. :D

Naimiasten (hiiripupun sana) juhliminen jatkui valkoviinin ja Suomi-Kanada matsin parissa kotosalla. Tai no minä en kyllä katsonut matsia vaan Hiiripupun kanssa jännää elokuvaa nimeltä Pikku Kananen. Melkoista avaruusrytinää oli se. Ja leffaseurani osasi laulaa kaikki elokuvan biisit mukana ja taisipa olla vuorosanatkin tuttuja.

Kaikin puolin kiva päivä siis. Ei niitten naimiasten tosiaan tarvitse aina olla mahdoton spektaakkeli.

Posted from WordPress for Windows Phone

Tänään koralliin päin kallellaan olevat chinot saivat kaverikseen eilen saapuneet Nellyn kirkkaanoranssit nahkaballerinat ja olalla keikkui vielä tummanoranssi mokkalaukku.

Jotten ihan näyttäisi porkkanakeittokattilassa dipatulta sekopäältä, ryhdistin kokonaisuutta mustalla neuleella. Ja kaulaan pääsi roikkumaan pääkallohuivi ja Asplundin metalliristi.

Ensimmäinen sisäänajopäivä pehmitti noita ballerinoja jo melko hyvin, mutta vielä on pientä epämukavuusongelmaa. Eli nyt siis illaksi kengät jalkaan kera kosteiden sukkien! Sillä taikatempulla on alkukankeita nahkakenkiä ennenkin taltutettu.

Posted from WordPress for Windows Phone

Mutta kyllä sitä mustaakin tarvitaan, ainakin nahkatakkien muodossa. Tänään naulakosta löytyi päälle jo talvella Elloksen outletin alen rippeistä 28 € hintaan tilaamani nahkatakki. Takin ostamisesta oli jo niin kauan aikaa, olin melkein jo ehtinyt unohtaa sen kokonaan.

Oranssi silkkitoppi on viime kesäinen löytö Helsingin Forumin Silkki Centeristä. Täysin mummokaupalta vaikuttava liike on oikeasti todella vierailun arvoinen, sillä sieltä löytyy laajalla väriskaalalla ihanat silkkitopit ja -puserot samalla rahalla minkä saa maksaa ketjuliikkeissä polyesteriversioista. Silkki-Centerillä on liikkeet ainakin Forumissa ja Itäkeskuksessa.

Ja toi huivi… joko mä oikeesti huomenna muistaisin varata sen kampaaja-ajan?

Jalassa oli tänään Bronxin leopardikenkien rinnalle toisiksi kevään suosikeiksi nousseet Vagabondin Mapale-nimiset mokkaiset herrainkengät, joissa on vaaleanoranssit pohjat. Nämä ovat jalassa puhdasta mukavuutta.

Ihan meidän lähistöllä olevan kerrotalon seinään on muotoutumassa hieno maalaus! Jos asuisimme vielä vanhassa asunnossamme, saisimme ihailla tuota kuuden tai seitsemän kerroksen kokoista teosta makuuhuoneemme ja olohuoneemme ikkunoista. Mutta nyt asutaan eri puolella toria. Höh. :(

Toinen höh on se, että mulla oli ajatuksena mennä huomen aamuna kokeilemaan kahvakuulatuntia, mutta mulla on vieläkin toinen puoli selästä aivan tuskaisen kipeä torstain salitreenien jäljiltä ja mietinkin, että olen tainnut venäyttää sitä jotenkin. Voi siis olla, että jotkut kahvakuulaliikkeet voisivat tuottaa vähän liikaa kipua, joten täytynee hieman muuttaa huomista liikuntasuunnitelmaa ja testata kahvakuulailu myöhemmin.

Nyt uuden Jäkiä jättämättä -tuotantokauden avaus ja unille. Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

Olen nähnyt sen verran kameroita aiemmassa työssäni fotomyyjänä, että tiedän, ettei yhdenkään uutuuskameran ole kovin helppo hurmata minua, mutta PEN:in kanssa oli ensimmäisistä kuvista saakka selvää, etten voisi elää ilman tuota pienikokoista, mutta sisukseltaan jättimäistä kameraa.

Olenkin nyt sitten viime syksystä saakka kuvannut vapaa-ajallani pelkästään saamallani EP-3:lla. Canonin isoa järkkäriä (5D MK II) en ole enää töistä kotiin saakka kuskannut.

Tämän kiihkeän rakkaustarinan jälkeen ei ehkä ole ihme, että lähdin todella innoissani mukaan Olympuksen ja Indiedaysin yhteiseen katumuotikampanjaan. Minä ja viisi muuta ID-bloggaajaa siis taltioimme tulevien viikkojen aikana PEN-kameroilla kotikaupunkiemme katutyyliä.

Kamppiksen päätteeksi  eniten kamppissivulla ääniä saanut tyyppi ja hänet kuvannut bloggaaja saavat itselleen Olympuksen PEN Lite -kamerat. Ja jotta ei lahjominen jäisi ihan siihen, niin myös katumuotikuvia äänestäneiden kesken arvotaan PEN Lite -kitti.

 Ensimmäiset uhrit ikuistuivat muistikortilleni Anniksen Vappubrunssilla.

Inkeri, Pori

Inkeri herätti mielenkiintoni asullaan joka yhdistää hienosti sekä pitsien ja kukkien herkkää tyttömäisyyttä, että pilottilasien tuomaa äijäilyä. Ja pikku myy -nutturaa nyt ei voi kuin rakastaa.

Inkeri itse kertoi, ettei omaa mitään yksiselitteistä ja selkeää tyyliä, vaan se vaihtelee ihan fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä kuitenkin pitsi tuntui olevan neidon sydäntä lähellä, sillä kesävaatteiden ostoslistan ykkösenä on kuulema pitsimekko.

Jari, Pori

Nähdessäni Jarin pappahatun ja rennosti sitaistun huivin, oli pakko juosta perään ja suostutella herra kameran eteen. Tuollainen boheemi herraskaisuus tweed-pikkutakkeineen kun on kovasti mieleeni. Tuleeko teille suurena yllätyksenä, jos kerron, että Jari on runoilija? :)

Jari kuvaili itse omaa pukeutumistaan sanasta sanaan seuraavasti: “Laita siihen, että pidän pikkutakeista,hatuista tiukoista farkuista, bändipaidoista ja nahkakengistä. Kuvassa Circlen paita.” Alleviivaamisen arvoisen asiasta tekee siis se, että Circle on porilainen huikea ympäri maailmaa arvostusta niittänyt rockyhtye! Ja musiikin lisäksi niiden paitakin on hieno.

Jenna, Pori

Kiinnitin Jennan pirteisiin housuihin ja marianne-raitaiseen pipoon huomiotam kuntosalin pukuhuoneessa. Jutustellessamme huomasimme jakavamme hyvin samanlaisen pukeutumisfilosofian: “mukavuus ennenkaikkea”.

Jenna kertoi tyylinsä olevan arkisin todella rento ja casual. “Mä olen vähän tällainen pipo-tyttö”, hän kiteytti. Mutta juhlien ja viihtellelähdön koittaessa onkin sitten ihan toinen ääni kellossa. Silloin ei kuulema pynttäytymisessä eikä koroissa säästellä. Kevään ja kesän himotuinta vaatetta tai asustetta udellessani oli vastaus selkeä: “kesäksi on pakko saada eräät Jeffrey Campbellin konjakinväriset open toe-korkkarit!”

Näitä kuvia on luvassa lisää myös täällä minun blogissa, mutta seurailkaa ihmeessä tuota kampanjasivua, jonne päivitetään uusia kuvia kaiken aikaa. Ja muistakaa äänestää omaa suosikkianne 6.6. mennessä, niin olette Olympus PEN Lite -kitin (arvo 549 €) arvonnassa mukana!

Hieman siihen kyllä  tarvittiinTarun (henk.koht. valmentaja) rohkaisua ja kannustusta. Mutta menin. Enkä kuollut tai edes vihannut.

Mua mennessä ihan oikeasti jännitti, että miten kunto kestää, mutta tein välillä hieman rauhallisemmin ja vinkuvaa hengitystäni kuunnellen. Nyt kun tiedän meiningin, niin ensi kerralla uskallan rutistaa itsestäni vähän enemmän tehoja.

Kokonaisuutenahan se homma tuntui kyllä melko hoopolta. Ruotsinlaivan yökerhon tyyliin valaistu sali jossa yksi joikaa lavalla mikrofoniin. Hiki haisee, poppi soi ja viimeisenä hitaana Hotel California.

Ainoat erot siihen Viking Linen discoon on se, että tyypit polkee pyörällä eikä joraa tanssilattialla, hörpyt otetaan vedestä eikä kossusta eikä kukaan vonkaa sua hyttiinsä.

Mutta kuten sanoin, niin tää ei varmaan jäänyt viimeiseksi kerraksi. Aina siellä laivalla kuitenkin on ihan hauskaa! :D

Posted from WordPress for Windows Phone