Musta ja punainen on ollut minulle rakkain väriparivaljakko jo varmasti puolet elämästäni. Muistan lukuisia punamustia asuja vuosien varrelta. Asuja jotka päätyivät päälle kerta toisensa jälkeen koska mikään muu ei ole tuntunut yhtä omalta.

Ylioppilasjuhlien jälkeisellä viikolla (vuosi oli 2000) matkustin tänne Poriin AMK:n pääsykokeisiin tietämättä, että tulisin muuttamaan tuohon kaupunkiin ja asumaan siellä vielä 12 vuotta myöhemmin. Muistan pääsykoepäivästä yhden mielestäni söpön pojan ja sen, että olin pukeutunut kirkkaan punaiseen nahkahameeseen ja mustaan lohikäärmekuvioiseen toppiin. En muista jännittikkö minua tai että toivoinko pääseväni kouluun sisään, mutta punamustaa asuani en unohda.

Lukuisat juhlat olen juhlinut päästä nilkkoihin saakka mustissa, mutta varpaita ovat verhonneet jotkut lukuisista punaisista kenkäpareistani. Uskaltaisinkin väittää, että monet hauskimmista illoistani olen viettänyt punaisilla kengillä tassutellen ja tanssahdellen.

Kun pakkaan laukkuani matkalle lähtiessä, haluan kaikkien vaatteiden sopivan yhteen toistensa kanssa ja päädynkin yleensä pakkaamaan mukaan läjän kaikenlaista mustaa. Mutta aina sinne laukkuun on sujautettava myös pieni pala punaista. Kengät, huivi tai vaikka edes yksi t-paita. Muuten tuntuu, että jotain jäi puuttumaan.

Ei siis varmaankaan ole kumma miksi tunsin oloni eilisissä vaatteissa jotenkin erityisen hyväksi. Tuntui, että punainen nahkarotsi päällä ryhtikin hieman oikeni eikä arki kuristanut ihan niin lujasti kuin monena muuna aamuna.