maanantai 02. heinäkuu 2012

Vau-mutsi

Mun mamma oli perjantaina niin ihastuttavan näköisenä taidenäyttelyn avajaisista palatessaan, että pakkohan hänet oli ikuistaa. Tällä kertaa päivän asun siis tarjoaa mun ihana mutsi!

Ja mitäs muutakaan äidillä olisi ollut päällään kuin jotain itse suunnitelemaansa ja valmistamaansa. Tällä kertaa päälle päätyi kevyt pitsihelmainen neulemekko nimeltään Estelle. Arvaattekohan kenen mukaan on kolttu saanut nimensä? Mekon ensimmäinen kappale valmistui juurikin samana päivänä kuin Ruotsin pikku prinsessa syntyi, joten myöhemmin mallin nimeä mietittäessä valinta oli päivänselvä. Neuleen materiaali on silkkipellavaa 45/55 ja mekon paino on vain 220 g!

Päällä oleva neuletakki puolestaan onkin sitten ihan ostotavaraa. Tilasin keväällä Elloksen alesta tuollaisen mustan kashmirneuletakin ja tajusin heti, että mamma varmasti tykkäisi siitä myös, joten tilasin toisen häntä varten. Neule on kevyt, ohut, lämmin, monikäyttöinen ja irtosi varsin sopuhinnalla, joten ei kumma, että vaate kuuluu meidän molempien suursuosikkeihin.

Mustin ja hopeisin helmin kirjailtu italialainen pikkulaukku on kuulema lähes minun ikäiseni ja palvelee edelleen uskollisesti. Korkokengät ovat mamman luottomerkiltä Palmrothilta. Tasan samat kengät löytyvät äidin kenkäkaapista niin kiiltonahkaisena kuin mokkanahkaisenakin. “Kun löydät jotain superhyvää, osta kaikissa väreissä ja materiaaleissa“, onkin äidiltä usein kuultu neuvo.

Meidän perheessä on minun viime viikkoisen kampaajakäyntini jälkeen nyt ollut sellainen tilanne, että isä on porukan pitkätukkaisin. Minulla ja mammalla on molemmilla melkoisen lyhyet kutrit. Vielä reilu vuosi sitten äidin päätä koristi vieläkin lyhyempi kampaus, joka sekin sopi hänelle upeasti, mutta eikös olekin tämä nykyinen sopivasti sotkuinen tukka ihan super hyvä?! Mun mielestä ainakin.

Näin upea vau-mutsi siis mulla!


15 Responses to “Vau-mutsi”

  1. marjaana kirjoitti:

    Äitisi on todella upea!

  2. tea kirjoitti:

    <3<3<3

  3. Heidi kirjoitti:

    Ihanaa, kun blogeissa julkaistaan kauniita kuvia myös vanhemmista naisista! Todella nätti asu (ja äiti)! :)

  4. Kalle kirjoitti:

    Wau :)

  5. Riikka treelta kirjoitti:

    Tosi muodikas mutsi sulla! Minkäikäinen sun äiti on?

  6. Olga kirjoitti:

    Kiva postaus. :) Vaaditaan lisää mutseja muotiblogeihin!

  7. h_eidi kirjoitti:

    Todellakin vau! Tyylikäs ja kaunis äiti sinulla :-).

  8. Dahlia kirjoitti:

    Äitisi on todella tyylikäs!

  9. Eija kirjoitti:

    Ihana kun joku ihailee mutsia (ei ole siis haukkumasana)!! No mutsisi onkin ihana pakkaus.

  10. nirppu kirjoitti:

    Kerrassaan upea ja hyväntuulinen näky!
    Jos “sitten joskus isona” näyttää edes puoliksi noin hyvältä, niin ei mittään hättää :)

  11. Marjukka kirjoitti:

    Upeaa. Tyylikästä!

  12. Enni kirjoitti:

    Todella tyylikästä

  13. MouMou kirjoitti:

    Ahaa eli nuo sääret kulkevat suvussa. <3

  14. chiara kirjoitti:

    bella!!!!!!!
    mchiara

  15. Nimetön kirjoitti:

    Upea äiti ja upea tytär! Blogiasi on aina ilo lukea ja kiva, että muotiblogimaailmasta löytyy myös normaalinkokoisia naisia, jotka uskaltavat pukeutua muuhunkin kuin yli 60-kiloisille sopivana pidettäviin “telttoihin”.

Kommentoi