lauantai 25. helmikuu 2012

Kirpulle ruokaa

Linja-autossa ompi tunnelmaa.. Minä ja kaksi Ikea-säkkiäni ollaan nyt matkalla kohti Helsinkiä. Koska en päässyt matkaan omalla autolla, ei kirppiskuorma voinut olla ihan hillitön. Mutta ei minulla toisaalta ihan järjettömiä määriä turhaksi käyneitä vaatteita onneksi ollutkaan, sillä puolen vuoden takaisen muuton yhteydessä kaapeissa kävi melkoinen hurrikaani. Mutta löytyi sieltä kuitenkin monta sellaista itselle väärän kokoista (eli suomeksi sanottuna pieneksi jäänyttä) yksilöä joiden toivoisin löytävän hyvän uuden kodin.

 

Mukana on useampiakin juhlamekkoja, parit kivat nahkanilkkurit, mustia housuja mallissa jos toisessakin, parit silkkipuserot, Nanson hame ja ihana pusero ja läjä vaikka minkämoisia yläosia. Koot vaihtevat välillä 40-46 ja kengät ovat kokoa 37.

Toivon todellakin, ettei kun tarttua raajat mitään enää takaisin päin, joten tulkaahan siskot huomenna avuksi ja ostakaa kamat pois. Ostoksillanne tuette allekirjoittaneen bloggaajan hurvittelureissua Wieniin. :D

Eli huomenna kaikki kirppistelemään Kluuviin klo 12-16!


5 kommenttia postaukseen “Kirpulle ruokaa”

  1. Janna kirjoitti:

    Upeita vaatteita!

  2. erika kirjoitti:

    äh ja mä taas tulin Poriin viikonlopuksi sillä en uskaltanut tulla Helsinkiin.. ens kuun vuokrarahat olis voinut mennä käsistä.. Jep Pori on turvallinen. Jos jotain jää niin lykkää mun poikaystävän vanhempien luokse Poriin<3<3<3 Kengät ei mahdu, mutta vaatekoot on oikeat;)

  3. Katjuska kirjoitti:

    Pih, pah ja pöh..Helsinki on niin kovin kaukana täältä Oulusta katsottuna. Oisin heti ostanu tuosta tuon mustan ja punaisen juhlamekon jotka ovat vieretysten :)

    Eiköhän nuo ihanuudet löydä tiensä uusiin koteihin. Tyydyn nuolemaan näppejäni täällä takahikiällä.

  4. Henna kirjoitti:

    Voi ei miten ihania vaatteita… Jos jotain jää, laita Huuto.nettiin? :D

  5. Misty kirjoitti:

    Harmi, etten liiku Helsingissä. Himoitsen tuota pronssimekon vieressä olevaa paitapuseroa. On ihan näköiseni =)

Kommentoi