torstai 31. joulukuu 2009

Muuttomiehet hommissa

Mulla olis pientä ilmoitusluontoista asiaa. Ensi maanantaina 4.1.2010 avataan uusi muotiin, tyyliin ja kauneuteen keskittyvä lifestyle-porttaali Indiedays. Sivustolla on mukana 19 muoti-/tyyliblogia ja Tyyliä metsästämässä on yksi niistä.

Blogini on täällä vanhassa paikassa normaalisti luettavissa sunnuntaihin saakka ja sitten maanantaista lähtien osoitteessa www.tyyliametsastamassa.indiedays.com. Myös nykyinen osoite tyyliametsastamassa.com tullaan ohjaamaan suoraan uuteen paikkaan. Päivitän uuden osoitteen myös Blogilistalle ja Blogloviniin, joten niiden kautta kirjoituksiani seuraavat pysyvät myös edelleen kärryllä. Myös kaikki vanhat postaukset siirtyvät uuteen blogiin arkistotavaraksi, joten vanhoihin juttuihinkin palaaminen onnistuu edelleen.



Ainoa ongelma oman blogini kohdalla on se, että kommentteja ei välttämättä onnistuta siirtämään. (Olen ainoa vuodatuksesta muuttava, Bloggeria käyttäneiden blogien kohdalla kaikki kama saadaan muutettua.) Voi olla, että mahdollisuuksien mukaan yritän siirtää ainakin uusimpien postauksien kommenteja uuteen bogiin sitten vaikka manuaalisesti. Mutta katsotaan nyt miten muuttoa hoitavat tyypit hommissaan onnistuvat.

Mikäli tämä asia herättää jotain kysymyksiä, niin pistäkää tulemaan vaan!

Indiedaysin vaiheita voit seurata mm. Facebookissa ja Twitterissä

PS. Alapuolella myös ihan “oikea postaus” eilisillalta.



2 kommenttia postaukseen “Muuttomiehet hommissa”

  1. tool kirjoitti:

    miksi ei:)

  2. Veera kirjoitti:

    Miksi ei mitä? (spesifimmät kysymykset olis jees niin ei tarttis arvailla) jos tarkoitat että miksi kommentit ei siirtyneet, niin sitä en osaa sanoa. Vuodatuksesta ei vaan ollut mahdollista saada kaikkea sisältöä mukaan sellaisena kätevänä pakettina kuin bloggerin blogeista, joten sinne jäi kommentit. :(

Kommentoi