Syyskuunkin ostokset odottavat vielä ruotimistaan, mutta en malta paneutua niihin ennen kuin esittelen tämän päiväisen hankintani. Mun matalien, käytännöllisten ja ennen kaikkea talven viimoissa puolensa pitävien saappaiden kokoelma on ollut mielestäni tähän saakka melko heikko. Punaisten ysärisaappaiden lisäksi jalkojani lämmittivät viime talvena lähinnä tässäkin postauksessa nähdyt kahdet biker-tyyliset saappaat. Harmaat keinonahkaiset versiot ovat edelleen ihan iskukykyiset, mutta kahden talven jaatiköillä liukastelleet mustat Bullboxerin saappaat ovat jo parhaat päivänsä nähneet. Niinpä ostoslistalla kummittelikin jo useamman kuukauden ajan täydelliset mustat bikerit.
Aika monia olen nettikaupoissa kuolannut ja muutamia oikeissa puodeissa sovittanut, mutta aina on ollut jotain vikaa. Milloin kanta on ollut liian matala tai hinta liian korkea. Hylkäysperusteita ovat olleet myös liian kovat ja liukkaat pohjat, turhan siro ulkomuoto, huono materiaali, väärän levyinen varsi ja rumat soljet. Halusin niiden olevan laadukkaat, äärimmäisen mukavat, tukevapohjaiset ja yhtäaikaa sekä huomaamattoman tyylikkäät, että räyheän rokit ja hinnan sellainen, että ei kirpaise. Ja kaikkiin näihin vaatimuksiin vastasi kukas muukaan kuin pitkäaikainen ystäväni Vagabond, olishan se pitänyt jo arvata. Hintaa saappailla oli 119 €, mikä ei näiden täydellisyyksien kohdalla todellakaan tuntunut yhtään liian korkealta.
klikkaa toki suuremmaksi
Hieman meinasi kyllä epätoivon hikeä pukata, kun normikokoni 37 ei meinannut ensi alkuun millään mennä jalkaan ja pelkäsin etenkin sitä, että saadaanko niitä enää pois, jos väkisellä tungen. Andiamon mukava kauppias-setä kuitenkin kannusti vieressä ja vakuutti, että kyllä ne vielä kintuista irtoaa ja että kenkä kyllä antaa ajan myötä periksi helpottaen siten jalkaan vetämistä. Ähinää ja tuskailuani hetken aikaan seurailtuaan hän lykkäsikin minulle kaksi pientä muovipussia ja käski kokeilla niiden kanssa. Siis häh? Muovipussit siis vaan kinttuihin ja uusi yritys. Ja niinhän ne saappaat kitkan vähentyessä sujahtivat jalkaan ongelmitta ja ostopäätöksen tehtyäni vielä jaloistani irtosivatkin. (vaikka olisin mä toki voinut noiden murujen kanssa nukkuakin) Tuo muovipussi-niksi on kuulema ihan yleinen esim. oikeita buutseja hankittaessa, jotka tuppaa usein olemaan hyvinkin piukkoja. Pistettäessä kengät jalkaan pidemmäksi kuin pelkän sovittelun ajaksi, niin kannattaa toki repiä ne pussit pois.. eivät ehkä ole maailman mukavimmat ’sukat’. :D
Mun mielestä kenkäkokoelmassa on ehdottomasti oltava jalkineet, jotka voi ilman mitään epäröintiä valita vaikkapa viikon mittaisen matkan ainoiksi jalkineiksi, (olettaen, ettei matka sisällä esim. iltapukujuhlia) ja nämä ovat ehdottomasti sellaiset. En keksi oikeastaan mitään tämän hetkisen vaatekaappini perusvaatteista, joiden kanssa bikerit eivät passaisi. Oikealla tavalla yhdistämällä niillä voi astella aika monenmoisiin tilanteisiin aina pulkkamäestä baariin. Pulkkamäkeen paljettihame ja baariin toppahousut, vai miten se nyt oli..
En voi kuvitella ainuttakaan syytä jonka vuoksi nämä kengät eivät tulisi kulkemaan kanssani aina siihen saakka, kunnes pohjat ovat puhki ja joudun raskain mielin heittämään niille hyvästit suutarin annettua viimeisen tuomionsa. Mikään muu syy ei voi meitä erottaa. Nyt me rentoillaan yhdessä sohvalla katsomassa Ratkaisijaa. Muru on illan poissa, niin pitäähän mulla jotakin rakasta olla sylissä siliteltävänä.
