Kirpparilta tarttui eilen mukaan neule, jonka päättelin olevan jonkun itsetekemä. Asian puolesta puhui mm. se, ettei paidassa ollut minkäälaista jälkeäkään koko- taikka pesuohjelapuista ja samalla myyntiipaikalla oli useampikin samanmallinen neule tarjolla. En siis myöskään voinut kyylätä neuleen materiaalitietoja, kun ei niitä ollut tarjolla, mutta päätin luottaa näppituntumaan, joka kertoi neuleen tuntuvan miellyttävältä. Materiaali on hieman liukasta ja kevyesti kiiltelevää, mutta täytyy kyllä sanoa, että oma lankatuntemus lyö tämän kohdalla ihan tyhjää. En sano mitään veikkauksiani ääneen, kun menee metsään kuitenkin. Täytyy seuraavalla kerralla mammaa nähdessä teettää hänellä analyysi mitä olen mennyt hankkimaan.

En ole käyttänyt ruutuja tai raitoja, enkä verhonnut itseäni kuvioneuleisiin sitten lapsuuden. Mutta joku tässä kolahti kovasti. Luultavasti se oli tuo mustan ja harmaiden kaunis liitto, yhdistettynä yksinkertaiseen malliin, joka minut hurmasi. Eikä tuo nyt varsinaisesti ole ruutuneule., vaan kyseessä on enemmänkin vain suuret väripinnat. 12 euroa on kova hinta kirpputorivaatteesta, mutta ei käyttämättömästä neuleesta. Ja etenkin siinä tapauksessa hinta on hyvinkin kelpo, mikäli neule on jonkun omin pikkukätösin väsäämä kuten epäilen.

Löytö pääsi heti tänään legginssien ja harmaiden bikereiden kaveriksi töihin ja osoittautui varsin mukavaksi työvaatteeksi. Kiva ja käytännöllinen ostos siis ja kerrankin omistan neuleen, joka on muuta kuin musta. (joo musta-harmaa on ihan oikeasti hurjan paljon pelkkää mustaa villimpi vaihtoehto!). Hieman tällainen värien ja kuosien iloittelu (siis minun mittakaavassa kaikki mikä ei ole tasaista mustaa on juurikin tuota iloittelua :D ) tuntuu vieraalta, mutta tällä kertaa päätin uskaltautua outouden vietäväksi. Tämä on kai jälleen sitä yritystä laajentaa reviiriä.
Ja eiliseen postaukseen viitaten, myös tämä neule näyttää tosi kivalta punaisten kenkien kanssa!









Hei! Kommentoin jo vanhan blogin puolelle joskus ennen blogin muuttoa, enkä ole varma huomasitko kommentin silloin. Piti siis vain sanomani, että tuo neule näyttää täysin identtiseltä Samu-Jussi Kosken parin vuoden takaisen neulemalliston erään mallin kanssa. Olin tuolloin töissä Marimekolla ja hypistelinkin samoja neuleita. Materiaali oli juuri kuvailemasi tyyppistä kiiltävää ja liukasta. Muistaakseni materiaali oli ehkä viskoosia, mutten enää muista tarkalleen. Ajattelin vain, että haluat mahdollisesti tietää neuleen alkuperän, josta olen melko varma tai sitten joku on kopioinut todella taidokkaasti.
Joo huomasin itse asiassa kommentin jo vanhassa blogissa mutta en tainnut ehtiä siihen vastaamaan. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Ihmetyttää vaan miksi siitä olisi leikattu laput pois eikä kirpparimyyjä ollut laittanut mitään merkintää hintalappuunkaan. Mun täytyy näyttää neuletta äidille kun seuraavan kerran nähdän. Se osaa melko varmasti tukita onko kyseessä käsinneulottu tapaus vai ei. Mutta täytynee selvitellä tuota marimekko tutkintalinjaakin. :D
Kiitos tästä.
Olepa hyvä vain :) Mäkin kyllä ihmettelen ettei kirpparimyyjä ole yrittänyt heruttaa lisähintaa mainostamalla merkkituotetta, jos tuo todella on Marimekkoa. Ehkei myyjäkään tiennyt.